Ensimmäinen lento takana, toinen edessä.

Matka Meksikoon alkoi tänään, jännittävää! Uusi luku elämässä, muutto miljoonakaupunkiin pienen lapsen äitinä. Tästä tää seikkailu alkaa, saas nähdä mitä tulevaisuus vielä keksii. Sitä odotellessa nautin näistä hetkistä.

Viimeiset päivät ovat kuluneet hyvästellen, nähden ystäviä naurun ja ruuan merkeissä. Onneksi mikään ei ole pysyvää ja Skype pelaa! Valtava ikävä tulee kaikkia, mutta uudet tuulet puhaltaa nyt Meksikon suuntaan tätä mamá. 

"Nyt haltiakummi loppu se huulenheitto!"

Nyt lepäilen Amsterdamin lentokentän liepeillä sijaitsevassa hotellissa ja on vaikea kuvitella, että vielä aamulla oli suuri hulina päällä. En voi käsittää miten pienelle vauvalle voi tarvita niin paljon tavaraa. Pakattaessa siirreltiin tavaroita rinkasta matkalaukkuun, matkalaukusta rinkkaa ja sieltä vielä toiseen matkalaukkuun. Lopulta tavarat loksahtivat paikoilleen sekasorron keskeltä. Lopputulemana kolme ruumaan menevää laukkua ja kaksi pussukkaa ylös, vauva vielä kolmantena kantoliinassa. 

Kaksi autoa, kaksi ihanaa kuskia saattamassa, että mahtuu varmasti kaikki tavarat!

Älä häpeä perhettäs!

Kaikkine tavaroineen matka meni loistavasti. Pikkuinen nukkui lähes koko lennon kantoliinassa rintaani vasten. Ihan ehdoton, näin jäi kummatkin kädet vapaaksi ja pystyin tovin torkkumaan itsekin. Ensimmäinen lentokoneimestyskin onnistui hyvin, rauhassa pää liinan alla.

Näin olin valmiina ottamaan vastaan Amsterdamin, ikinä en ole ennen käynyt. Tätäkään ei ehkä virallisesti lasketa, mutta edes hetkisen pääsin turisteilemaan.

Iltapala.

Hotellille tullessa ostin pientä purtavaa illaksi ja korttini ei toiminut kaupassa. Pieni paniikki iski, että jäänkö kokonaan ilman ruokaa ja tiedustelin lähintä automaattia. Nuori herrasmies tiskin takana maksoi ostokseni, laittoi pussiin ja ojensi minulle. Alun hämmennyksen jälkeen sain sanotuksi kiitoksen. 

Ihanat ihmiset tuo hymyn korville, kiitos!