tiistai 12. toukokuuta 2015

Jardín Botánico de UNAM

Vaikka Mexico City onkin miljoonakaupunki, löytyy täältä paljon paikkoja minne pääsee suurkaupungin todellisuutta karkuun ja rauhoittumaan. Näissä paikoissa ei vilise ihmisiä ja turisteja, voit kuulla omat ajatukset ja saada kädet ojennettua! Kivaa, vaikka rakastankin myös hälinää ja ihmisiä. 


UNAM on Meksikon autonominen yliopisto tuossa kadun toisella puolella. Yliopiston kampusalue sijaitsee siis Copilcossa ja on aivan valtava! Sinne sisälle kun menee vain kävelemään, pääsee jo rauhaan. Mutta siellä on myös aivan ihana kasvitieteellinen puutarha.




Puutarha on täynnä kaktuksia. Ne tekivät minuun suurimman vaikutuksen, mutta löytyy siellä muitakin kukkia ja kasveja. City on täynnä laavakiveä ja sitä on käytetty rakennuksissa ja arkkitehtuurissa! Puutarha on rakennettu laavakivetysten ympärille, ja laavakiven palasista on louhittu ja muotoiltu aitauksia. Kokonaisuudesta tulee mieleen dinosaurus-leffat ja niiden maisemat. Osa kaktuksista nousee kolmen neljän metrin korkeuteen, siinä tuntee itsensä kovin pieneksi.







Tämän agave-kaktuksen kukinto
nousee ainakin yli
kahden metrin.
Agave-kaktukset jättävät avautusessaan hienot
graafiset kuviot sisempiin lehtiin.

Kaktusta käytetään Meksikossa ja muuallakin maailmassa moneen. Siitä tehdään muun muassa kaikille tuttua tequilaa, mutta myös paljon muutakin. Nopal-kaktuksia syödään Meksikossa päivittäin, ja tapa on vähitellyn levinnyt myös muihin maihin. Nopaleilla on paljon terveysvaikutuksia ja niistä saa hyvää kuitupitoista kasvisruokaa. Niistä voi tehdä salaatteja tai paistaa pannulla kuin pihvin. Tietty sen jälkeen kun on ensin piikit poistettu. Tuleva superfoodi! Nopaleista saadaan myös tuna-hedelmää, joka on oma suosikkini! Se on pieni pallura, joka kuorittuna ja pakastettuna on kesäpäivän pelastus! Se virkistää koko kehon kuin vesijää, ja on vielä terveellistäkin! 
Nopal-kaktus

Kuihtuneesta Nopal-kaktuksesta näkee, miten se
sisältää kuituja.
Tunat kasvavat Nopalin reunasta, jossa myöhemmin puhkeaa
kukkaan. 
Nopalia tarjolla paikallisessa supermarketissa.

Miljoonakaupungeissa on omat viehätyksensä, mutta pitää oppia löytämään ne oikeat paikat!

Varmaan ainoa kuva, missä näkyy kauniisti
palanen laavakivetystä.
Ihanaa myöhäistä äitienpäivää kaikille!

Itse vietin ihanan rauhallisen sunnuntain isovanhempien ja setien ja heidän puolisoidensa kanssa. Käytiin syömässä hyvää meksikolaista ruokaa, enchiladoja molen kanssa, ja sen jälkeen siirryttiin herkuttelemaan äitien tekemiä kakkuja kotiin. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti