Vauvauutisia.

Elämä ei aina mene niin kuin suunnittelee, ei lähellekään. Se ei silti tarkoita, etteivätkö yllätykset voisi olla iloisia. Pienen elämäni aikana olen oppinut, että suunnitella pitää ja unelmia saa olla vaikka kuinka paljon. Niihin ei silti kannata takertua..

Itse olen pääpilvissä eläjä. Suunnittelen viisi tai kymmenen vuotta eteenpäin. Tykkään pohtia mitä tulevaisuus voisi tuoda tullesaan ja missä näkisin itseni. Nyt kaikki suunnitelmani ovat menneet todellakin uusiksi. Tätä en osannut edes uneksia. 14. lokakuuta saimme tietää uutisen ja siitä asti elämä sekä ajatukset ovat olleet yhtä sekamelskaa.

Meille tulee vauva. Kesällä syntyy odotettu pienokainen Alanin ja minun tulevaan perheeseemme. Tämä on edelleen käsittämätöntä, jännittävää ja ihanaa! Kannattaa uskaltaa avata se pelottavinkin ovi.

12 viikon ikäisenä.

Edelleen olen pää pyörällä. Kaikki viimeistään konkretisoituu kun saan rakkaimman syliin. Sitä odotellessa fiilistellään, tutustutaan lisää toisiimme ja mietitään tulevaisuutta uusiksi. Vatsa kasvaa kovaa vauhtia ja potkuja tunnen päivittäin. Pakko sanoa, se on jotain uskomatonta. Vaikka tunnenkin liikkeet, on silti vaikeata uskoa, että jotain haurasta kasvaa sisälläni.

Äiti, isä ja maha Meksikon keskustan yllä.

Kaikki on tullut niin nopeasti, nyt mennään jo yli puolenvälin. Odotan innolla kun Alan saapuu tänne kesällä! Vaikeinta on se, kun ollaan lähes koko raskausaika erossa. Onneksi pääsin nyt tammikuuksi käymään Meksikossa, saatiin yhdessä nautti vatsasta ja käydä ultrassa. Kuulimme kumpikin ekaa kertan sydänäänet.


Meksikossa ollessani kävin kurssilla, missä näytettiin kuinka kantaa vauvaa kantoliinalla. Ohjaajani museolta ja hyvä ystäväni Silvia vinkkasi minulle siitä ja lahjoitti muutaman liinan näin alkuun.

Koulun nimi on Cargarte, he pitävät tunteja pitkin viikkoa eri puolilla Mexico Cityä. Kurssi oli aivan ihana! Jos satut olemaan Meksikossa raskausaikana tai pienen lapsen kanssa suosittelen lämpimästi. Itse kävin joka keskiviikko pidettävällä kokoontumisella colonia Romassa metro Insurgentesin liepeillä, jonne voi mennä ilmoittamatta. Kurssin hinta on vain 100 pesoa, eli noin kuusi euroa. Tunti pidettiin Caravanserai-kahvilan takahuoneessa klo 11 eteenpäin. Itse viihdyin siellä kokonaiset kaksi ja puoli tuntia.

Takahuoneen sisustuskin oli leppoisan rauhallinen.

Tunnilla olimme oppimassa minä ja toinen äiti pienen vauvan kanssa. Kumpikin saatiin yksityisopetusta. Pitkin tuntia paikaille lipui muitakin äitejä rupattelemaan ja juomaan teetä. Tunnelma oli rento. Siinä sivussa esiteltiin miten eri tavalla erilaiset liinat voi sitoa. Itse pääsin kokeilemaan monia eri tekniinkoita pehmolelu-apinan kanssa. Sain muilta äideiltä hyviä neuvoja kuinka liikkua lapsen kanssa cityssä. Mukaan tarttui uutta intoa ja uskoa! Ehkä minustakin tulee hyvä äiti.

Kaikki vaiheet kuvattuna, jotta itse muistan ja voin esitellä tulevalle
isällekin liinan käyttöä.

Linkki facebook ryhmään: https://www.facebook.com/Cargarte/?fref=ts

Lapsemme synnyttyä on todennäköisesti muutto Meksikoon. Ainakin hetkeksi, meillä ei todellakaan ole tietoa mitä tämä elämä tuo tullessaan. Yksi päivä kerrallaan on tämän hetkinen mottoni!

Pikavisiitti Meksikoon.

Taas pääsin käymään Meksikossa! Kolme ja puoli kuukautta erossa tuntuikin jo ikuisuudelta. Aikaisemmin vierailujen väli oli saman verran vuosissa, mutta nyt on elämäntilanne toinen. On Alan ja tähtäimessä pysyvä muutto Meksikoon.

Kuukauden verran olin, mutta oli ihanaa saada edes lyhyt matka järjestymään. Tärkeää minulle ja Alanille. Tammikuussa tuli puoli vuotta yhdessäoloa pariskuntana. Juhlailtana kävimme Foro Shakespearin teatterilla katsomassa ystäviemme La Elección de María -nimistä humoristista näytelmää. Tuossa teatterissa tapasimme ensimmäisen kerran, työssäoppimiseni viimeisellä viikolla keväänä 2015. Aamulla teimme herkkuaamiaisen ja nautittiin yhdessäolosta.

Suklaakuorrutteisia mansikoita, quesadilloja, ananasta ja kaikkea muuta hyvää!

Nauttimme toisistamme ja Mexico Citystä kaikessa rauhassa. Alan vei minut Roman kaupunginosaan Fuente de la Cibelesin aukiolle. Siellä on CDMX (Ciudad de México) kirjaimet virallisen turistikuvan rekvisiitaksi. Aukion reunoilla on tuoleja ja pöytiä aurinkovarjoineen, ihmiset voivat istuskellen nauttia aukion suihkulähteestä ja toisistaan.

Turistit!

Condesan kaupunkingosaan kävellessä on matkan varrella ihania ravintoloita, kapakoita, baareja ja puistoja. Condesaan tai Romaan muuttaisin mielelläni. Niistä löytyy paljon elämää ja sanotaan, että ne muistuttavat Mexico Cityssä eniten keskieurooppalaista elämäntyyliä. Valitettavasti ne ovat cityn trendialueita ja vuokrat sen mukaisia. Mahdollisesti tulevaisuudessa! Siellä on myös yksi hauskimmista salsapaikoista, jossa voi koko illan tanssia livemusiikin tahdissa. Rakennuksetkin ovat hienoja ja kaduilla riittää taidetta.

Hylätty ränsistynyt talo ja sen seinässä katutaidetta.

Meille erityinen paikka on esimerkiksi pieni kahvila nimeltä La Esquina del Té. Sen menussa on tarjolla monta sivua eri teelajeja. Alan vei minut sinne kerran treffeillä ja ihastuin paikkaan. Meidän oma pieni teekulmamme.

La Esquina del Té - Teekulma

<3

Näillä alueilla muutenkin pyörimme paljon. Lähellä metro Insurgentesia kävimme syömässä hyvässä ravintolassa. Ruoka ei ollut erityisesti perinteistä meksikolaista ruokaa, mutta herkullista oli. Valitettavasti ravintolan nimi jäi huomioimatta, mutta jos haluaa vain kierrellä cityssä ja syödä hyvin, suosittelen lämpimästi kävelyretkeä Romaan ja Condesaan. Herkkuja tarjotaan myös kaduilla, kuten tacotiskejä tai mangomukeja!

Suussasulavaa kanaa ja perunamuusia marjaveden kera!

Mangomukeja joihin voi mausteeksi laitaa chileä, suolaa tai limeä. Meidän suurinta herkkua, aina kun
vastaan sattui myyjä, ostimme!

Kovinkaan lämmintä cityssä ei tähän vuoden aikaan ollut. Takkia ja huiveja sain käyttää. Oli ihania aurinkoisiakin päiviä ja niistä nautin minkä kerkesin, mutta pahimillaan kotona oli aamuisin vain muutama aste plussan puolella... Mutta toki oli paljon lämpimämpää ja aurinkoisempaa kuin Suomen tammikuussa! Suomesta puheen ollen, löysimme yhdestä sisustuskaupasta Meksikossa hieman kyseenalaisen karttapallon. Onneksi sen pohjassa luki, että ei opetuskäyttöön.

"Tuhansien järvien maa."

Sukulaisia ja ystäviä kävin tietysti tervehtimässä. Kahdella pikkuserkullani osui synttäritkin tuohon aikaan ja juhlissa ehti nähdä sukua laajaltikin. Tarjolla oli perinteisiä meksikolaisia ruokia ja pääsin rikkomaan pinjataakin! Pinjata on sisältä ontto, kovaksi liisteröity paperinen "pönttö", joka koristellaan muun muassa silkkipapereilla esimerkiksi tähdistä ja muista kuvioista aina Disneyn prinsessoihin ja sarjakuvahahmoihin. Karkeilla ja hedelmillä täytetty Pinjata nostetaan narusta roikkumaan kattoon tai vaikkapa puun oksaan. Sen jälkeen kukin juhlavieras pääsee vuorollaan lyömään pinjataa puukapulalla samalla kun muut laulavat rikkomiseen liittyvää lorua, jonka lopussa lyöntivuorosi lauletaan olevan ohi. Pinjatan rikkoutuessa sen sisältö tippuu maahan ja lapset ryntäävät innoissaan konttaamaan ja haalimaan saalista niin paljon kuin mahdollista, ja vähän myös aikuisetkin.

Dale, dale, dale,
no pierdas el tino,
porque si lo pierdes
pierdes el camino...

Serkkutyttö isänsä sylissä yrittämässä rikkoa pinjataa.

Nyt taas Suomessa. Tuntuu sekin hyvältä, mutta kyllä Meksikoon olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa. Noh, kohta taas ja silloin mahdollisesti vähän pysyvämmin. Jännittävää, mutta odotan innolla!

Frankfurtin kentällä tulossa takaisin.