keskiviikko 31. elokuuta 2016

Mustan koiran pizza!

Tekee hyvää olla hetki kahdestaan, ihan vain pariskuntana. Pikkanen jäi abuelansa kanssa kotiin ja lähdettiin Alanin kanssa hoitamaan paperijuttuja kaupungille. Käytiin lisäksi syömässä ja käveltiin paikasta toiseen ilman kiirettä. Sattui vielä loistava päivä, todella kuuma ilma ja pilvetön taivas.


Kävimme syömässä parhaassa pizzeriassa minkä tunnen! Ensimmäinen kerta siellä oli noin vuosi sitten yhdillä alkuaikojen treffeillä. Paikan nimi on Pizza del Perro Negro ja sijaitsee Roman kaupunginosassa Avenida Parque España kolmosessa. Pizzat ovat mielettömän herkullisia pannupitsoja täynnä rasvaa ja juustoa. Täytteitä löytyy montaa laatua aina avocadoa, papuja tai ranskalaisia myöden. Normaaleita pizzatäytteitäkin on mihin olemme tottuneet, joten sen takia ei kannata jättää käymättä kyseisessä paikassa.

Itse valitsimme lopulta yhden johon tuli sipulia, chorizoa ja pepperonia. Juomaksi otin päivän veden eli agua del día. Täällä yleensä sillä tarkoitetaan aidoista hedelmistä tehtyä vettä, todella raikkaita etenkin kuumalla juoda. Pizza del Perro Negrossa tällä kertaa oli vaihtoehtona melonivesi tehtynä maitoon. Ajattelin maistaa, kun kerran tarjottiin. Omaan makuuni juoma oli liian makea ja annoin lopun Alanin juotavaksi. Uskon silti, että monenkin makua se voisi miellyttää, joten rohkeesti maistamaan myös sitä! Viimeiset palat mahtu suuhun aika ähkien ja todella täysin vatsoin päästiin jatkamaan matkaa. Silti oli hyvää ja mennään vielä monesti uusiksi! Vinkkinä illalla jonoa on aina huimasti ja saat hetken odotella paikkaasi nimesi liitutaulussa. Tänään menimme syömään kahden maissa ja riitti paikkoja mistä valita.








Kävellessä Insurgentesin valtatielle poikettiin Plaza Villa Madridin aukiolla katsomassa Fuente de Cibelesin suihkulähdettä sekä isoja Ciudad de México kirjaimia. Aukio sijaitsee myös Romassa. Fuente de Cibeles on kopio samannäköisestä lähteestä Espanjan Madridista. Se rakennettiin kuvastamaan maiden välistä veljessuhdetta vuonna 1980. Aukio on kultuurisesti kiehtova ja muutenkin mukava ympärille levitettyjen värikkäiden tuolien ja pöytien ansiosta.



Pitkään oltiin poissa, tai ainakin ikävä alkoi jo painaa ja lähdettiin kotiin pienokaisen luokse. Sopuli tuhisee nyt sylissä ja nukkuu tyytyväisenä pää kainalossa. Nyt voin ryhtyä lukemaan miten olla un mexicano chingon.



Hyvät yöt!<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti