Toissakesänä kävimme tutustumassa Guanajuaton kaupunkiin veljeni sekä Helmin kanssa. Aikaisempi muutaman tunnin vierailu muuttui nyt muutaman päivän matkaksi ja päästiin paremmin tutustumaan tähän ihanaan espanjalaissävytteiseen yliopisto- ja kulttuurikaupunkiin. Kuuluu myös Unescon maailmanperintökohteisiin.
Guanajuato on samannimisen osavaltion pääkaupunki Mexico Citystä koilliseen. Bussilla reissu on alle viisi tuntia. Espanjalaiset valloittajat löysivät kaupungin 1500-luvun jälkeen. Guanajuato oli yksi aikansa vauraimpia kaupunkeja kulta- ja hopeakaivoksiensa vuoksi. Nykyään niihin tehdään turistikierroksia. Jätimme sen seuraavaan kertaan, kaivoksilla olisi helposti mennyt lähes kokonainen päivä.
Majoituimme Casa Bertha -nimiseen hotelliin. Paikkaa suositeltiin meille ja voin hyvillä mielin suositella eteenpäin! Hotelli on ihan lähellä keskustaa. Jardín de la Uniónin ravintola-aukiolta hieman ylöspäin. Huone kolmelta maksoi vain 500 pesoa, noin 25 euroa. Katolta löytyy terassi keittiöineen, jossa voi valmistaa aamukahvit ja muuta sapuskaa. Ylhäältä näkee koko kaupungin kaikkine väriloistoineen.
 |
Lukuisten mutkien jälkeen löysimme lopulta perille. |
 |
Kattokeittiö. |
 |
Maisemat terassilta kaupungin ylle. |
Toinen mukava paikka yöpymiselle voisi olla Centro Bharati. Vuokraavat huoneista tilaa, jonne voi majoittua enempi retkeilyn merkeissä. Paikka sijaitsee Plaza Paratillolla aivan keskustan tuntumassa. Centro Bharatilta löytyy myös etnisiä kauppoja, joogatunteja sekä miellyttävä kasviruokaravintola, jossa kävimme syömässä kolmen ruokalajin päivällisen hyvään hintaan. Siellä kannattaa käydä vegaaniystävät ja muutkin!
 |
Plaza Paratillo |
Guanajuato-reissu oli pitkälti kaduilla käppäilyä taloja ja maisemia ihaillen, illalla kapakassa istuskelua tai näköalapaikalla kaupungin ihastelua. Kaupunki on tosiaan rakennettu vuorten väliin ja ainoa pääsy sisälle on tunnelien läpi. Koko kaupungin alla kulkee tieverkosto ja teiden vieressä jalkakäytävät. Sateella voi näppärästi liikkua paikasta toiseen kastumatta, kunhan ensin löytää maanalaisen kartaston. Alhaalla tosin myös kyltit auttavat etsinnässä.
 |
Keskusaukio. |
 |
Jardín de la Unión. |
 |
Putiikin lattialta löytyi tallustelemasta kilpikonna.<3 |
 |
Olen halunnut syödä yhden siitä asti kun näin Prinsessanpäiväkirjat! |
 |
Suomi mainittu. |
Kaupungin laitamilta löytyy muumiomuseo, johon kävimme tutustumassa. Päätimme kävellä paikan päälle nähdäksemme hieman keskustan ulkopuolista Guanajuatoa. Matka kesti puolisen tuntia kivuten koko ajan ylöspäin. Museon sisällä ei saanut kuvata, mutta matkalla oli ihan riittävästi kuvattavaa. Löysimme esimerkiksi hautausmaan, jonka alla museo sijaitsee. Lisää karmivuutta.
 |
Maailmanmatkaajat. |
 |
Graffitteja museon ulkopuolella, |
Guanajuato on todellinen kulttuurikeskus. Löytyy paljon teatteria sisällä ja kaduilla. Eräs paikallinen tarjosi meille kyydin sateella ja kertoi ajaessamme ihmisröykkiön ohi tunnelissa, että kyseessä oli teatteriesitys. Guanajuatossa tehdään paljon katuteatteria, ja kun sade yllättää nämä teatterit siirtyvät tunneleihin katsojineen. Jalkakäytävät eivät ole kovin leveitä, joten osa ihmisistä seisoo autotiellä. Lokakuussa kaupungissa järjestetään jokavuotiset kulttuurifestivaalit.
Guanajuatossa riittää nähtävää ja koettavaa. Merta ei lähellä ole, mutta kaikkea muuta ihanaa löytyy. Kulttuuria, ravintoloita, näköaloja, ihania taloja ja katuja! Paikka, jonka tutkiminen ei itseltäni vielä ole loppunut.
 |
Kivaa oli! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti