perjantai 23. joulukuuta 2016

Jouluostoksilla Romassa.

Eilen oli vuorossa viimeiset jouluostokset Alanin ja pikkaisen kanssa. Suuntasimme Roman kaupunginosaan, jonne ei ole pitkä matka kotoamme.


Alkuun tutustuimme Aguamiel-nimiseen kahvilaravintolaan, joka sjaitsee osoitteessa Coahuila 65 lähellä metro Hospital Generalia. Paikka on ihan vastikään avattu ja se on ihana! Sisustuksessa käytetty paljon harmaata ja vanhaa puuta. Tuoleina toimii kauniit pinnatuolit. Ruokapuoleen emme tällä kertaa tutustuneet. Päätimme tilata lämpimät kaakaot aamunkunniaksi. Juoman kaveriksi annokseen kuului leipä dipattavaksi. Meksikolainen kaakao on suurta herkkua, täyteläistä ja kermaista, suosittelen maistamaan jos tänne päin suuntaatte.


 

  




Kahvilasta matka jatkui Parque Deltan ostoskeskukseen, jossa vierähtikin tovi jos toinenkin. Pkkainen oli aivan haltioissaan väreistä ja valoista. Saatiin kaikki viimeisetkin lahjaostokset hoidettua rauhassa ja lopuksi päätimme poiketa syömään pizzaa kauppakeskuksen ylimpään kerrokseen. Väsy alkoi viedä kaikilta vallan monen tunnin kiertelyn jälkeen.

Suunnistaen kohti kauppakeskusta tanssijalka vipattaen.



Ne on nyt hoidettu ja tänään vain viimeiset ruokaostokset, niin huomenna päästään viettämään rauhassa joulua. Ihanaa joulunodotusta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti