Meillä otettiin vuodenvaihde rennosti kotona, näin pystyimme juhlistamaan yhdessä pienokaisen kanssa. Tytön puimme Marimekkoon ja pöydällä oli serviettejä unikkokuosilla Suomen kunniaksi, 100 vuotta!
Ruuaksi teimme meksikolaista perinneruokaa, pozolea. Se on keitto, johon tulee sipulia, valkosipulia, maissia ja mielensä mukaan lihaa, tällä kertaa ostimme possua. Keitto nautitaan pieniksi pilkotuiden sipulin, salaatin ja retiisin kera. Ostettiin myös tostadoja, kovia tortilloja, jonka päälle laitetaan kermaa ja juustoa. Jälkiruuaksi tein meille köyhiä ritareita kuivuneesta patongista, kaverina hilloa.
Ilta kului syöden ja pelaten parasta peliä ikinä, Rummikubia! Emme edes tajunneet vuoden jo vaihtuneen. Vähän yli kaksitoista söimme viinirypäleemme ja teimme lupauksemme vuodelle 2017. Täällä on tapana syödä kello 00:00 kaksitoista viinirypälettä ja tehdä seuraavalle vuodelle lupaukset. En ollut miettinyt valmiiksi, joten söin omani sen enempää miettimättä. Nyt olen ehtinyt jo pohtia, mitäs sitä tänä vuonna tulisi tehdä.
Rypäle numero 1: Liiku enemmän.
Rypäle numero 2: Etsi itsellesi mieleinen harrastus.
Rypäle numero 3: Tutustu uusin paikkoihin ja ihmisiin.
Rypäle numero 4: Aloita vauvauinti!
Rypäle numero 5: Etsi pikkaiselle leikkikerho.
Rypäle numero 6: Pohdi, mikä sinusta tulee isona?
Rypäle numero 7: Enemmän positiivisuutta elämään.
Rypäle numero 8: Piirrä enemmän!
Rypäle numero 9: Vie loppuun aloittamasi projektit.
Rypäle numero 10: Järjestä paremmin aikasi.
Rypäle numero 11: Aloita bullet journal.
Rypäle numero 12: Rakasta itseäsi ja lähimmäisiäsi!
Haastan teidät syömään omat rypäleenne!
 |
Viinirypäleet meinasivat mennä parempiin suihin jo paljon ennen puoltayötä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti