torstai 16. helmikuuta 2017

Ihana ystävänpäivä

Ystävät on ihania, tärkeitä ja rakkaita. He ovat lähellä milloin ikinä niitä tarvitsetkaan ja sinä heitä! Halit, naurukohtaukset, iltapäiväitkut, tunteenpurkaukset, unelmointihetket, niistä on ystävyys tehty.



Ikävä on valtava kaikkia Suomessa, mutta onneks eletään nykymaailmassa. Vaikka matkaa on kilometrejä plus valtameri, voimme silti olla yhteydessä juuri niin paljon kuin tarvitsee. Onneksi, jotain hyvää meidän somemaailmassa. Ja kesällä päästään ihan livenä näkemään. Sitä odotellessa, pusuja ja haleja!

Tänä vuonna otettiin ystävänpäivä iisisti. Kävimme syömässä ulkona shusia ja aamusta veimme pienokaisemme ensimmäisen kerran uimakouluun. Se oli ihanaa ja jännittävää! Rakas selvästi nautti tästä, pyörittiin vedessä edes takaisin rintaani vasten. Ilme vakavana koko tunnin ajan. Pukkarissa pilkisti jo pieni hymy. Ensi viikolla uudestaan, odotan jo innolla! Meidänkin pienokaisesta kasvaa samanlainen vesipeto kuin äitinsä.






Love and be loved! 
Muistakaa rakastaa, halata, ihastua, nauraa, surra, ikävöidä, nauttia ja aina, aina kertoa mitä he merkitsevät sinulle. Pus.

<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti