sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Burgereita Beergerissä.

Keskiviikkona olin töistä vapaalla ja päätettiin suunnata keskustakierrokselle iltapäivästä. Mielessä oli käydä testaamassa Beergerin purilaiset ja suunnata kävelylle minne nokka johdattaakaan.

Beerger on vastikään avattu terassi Telakkarantaan, jossa voi nauttia oluesta, musiikista, burgereista ja hyvistä ystävistä. Hampurilaiset olivat yhtiä elämäni parhaita, maukkaita ja leipä oli erityisen hyvää. Ainoana miinuksena pihvini oli medium, en tajunnut pyytää sitä hyvin kypsytettynä, mutta ei sitä kyllä kysyttykkään. Toinen miinus tulee siitä, että ranskalaisten kaveriksi jos halajaa ketsuppia tulee siitä maksaa extra hinta. Muuten kaikki ihan kymppi! Mukava, rauhallinen tunnelma, musiikki soi ja puheen sorina käy. Ei ulkopuolisia häiriötekijöitä, autojen äänet eivät kuulu.

Ruuan jälkeen matka jatkui kohti tuntematonta, tovin siinä kierrellen ja kaarrellen otimme suunnaksemme lopulta Kaivopuiston ja tähtitornin. Kipusimme huipulle ja ihastelimme Helsinkiä. Siitä rantaa pitkin kävelimme Rautatientorille ja junalla kotiin. Mukava päivä viettää vapaita!

Ihana kesä, vaikka vähän viileä onkin, niin edes sillon tällöin saadaan nauttia auringosta ja lämmön tunteesta.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti