Olen ollut äitinä jo vähän yli neljä vuotta, kohta viisi vuotta siitä, kuin sain tietää kantavani lasta. Maailma on muttunut paljon siitä pisteestä, etenkin omani. Kehoni ja aikana ei enää yksinomaan ole vain minun. Se on ollut osa myös pientä ihmistä ja pieni ihminen osa minua. Ensimmäiset kuukaudet kumpikaan meistä ei varmaan tiennyt missä raja kulkee.
Nämä vuodet ovat olleet valtavaa kasvua, oppimista, surua, iloa ja kaikkea siltä väliltä. Nyt on meneillään kansainvälinen imetysviikko ja ajattelin, että nyt voisi olla oikea aika kirjoittaa meidän imetyksesä. Siitä kauneudesta ja turvasta mitä se meile toi.
Raskauden aikana painoin koulun loppuun ja tein töitä, en ehtinyt juurikaan valmistella imetystä ja perehtyä siihen niin hyvin kuin olisin halunnut. Ajattelen sen olleen myös voimavarana sille, etten edes osannut pelätä ettei maito nousisi. Olemmee olleet onnekkaita, että meillä imetys on onnistunut ilman sen suurempia ongelmia, pitkänkin aikaa.
Synnytys tapahtui ilman isompia ongelmia ja sain lapseni pian syntymän jälkeen syliini. Tunne oli sanoin kuvaamaton. Pieni ihmisen alku, ja jo nyt osasi suunnata suoraan rinnalle, nännille. Etsimään maitoa. Saatiin ote hyvin alkuun toimimaan ja imetys sai alkaa.
Maidon heruminen ja imettäminen on tunteita mitä ei oikein sanoin pysty kuvittelemaan, se on aivan ihmeellinen tunne. Aika hienoakin, mitä meidän kehot osaavat tehdä.
Ensimmäinen viikko sujui hyvin, mutta sen jälkeen alkoi valtava kipu imetyksessä. Nännit ei tottuneet imettämiseen, ne kuivui ja halkeili. Koitin rasvaa ja itse maitoa, jotta ne paranisi. Rintamaidolla on suuria kykyjä jä sitä itseään käytin myös haavojen hoitoon. Viikon imetin hammasta purren. Onneksi omalla kohdalla hoidot auttoivat ja kipu tasaantui.
Maidon tulo alkoi. Ikinä ei puhuta maitolammikoista. Vasta nyt oman lapseni kohdalla ja muiden äitien kanssa jutellessa se tulee ilmi. Käytännössä ensimmäiset kuukaudet uimme maidossa. Käytin imetyssuojia, mutta parhaimmillani jouduin vaihtamaan niitä puolen tunnin välein, ettei kaikki lainehtisi. Sain vähän pumpulle talteen, mutta jostain syystä en herenut pumpulle juuri ollenkaan. Eipä siinä, meidän lapsi ei ikinä oppinut tuttipullolekkaan. Se pieni määrä mitä maitoa sai puserrettua pumpulle annettiin lusikalla tai ruiskullu lapsellemme minun ollessa silloin tällöin töissä. Toki vanhempana minun ollessa poissa hän söi enempi sormiruokaa ja jonkin verran maitoa. Saavuttuani kotiin saikin sitten istua parisen tuntia paikoillaan häntä imettäen.
Vuoden iässä kun hampaita oli jo aika lailla, neiti päätti alkaa puremaan imetyksessä nännejä. Päätti aloittaa tämän, kun olimme katsomassa veljeni tanssiesitystä. Tilaisuus oli hieno ja salin tuli olla hiljaa. Siinä tanssin pimeydessä hän vain puri, ei juuri maitoa halunnut imeä. Mutta ei hän rinnaltakaan halunnut pois. Yritin kestää veden silmissä, jotta näkisi veljeni tanssivan. Kipu oli lopulta niin kova, että joudun poistumaan esityksestä. Edelleen harmittaa, etten nähnyt. oli kuulemma todella hieno esitys. Onneksi niitä vielä tulee ja puremisesta päästiin pian eroon. Muutaman viikon ajan systemaattisesti aina lapseni purtua imetyksen lomassa nostin hänet pystyyn syliin tai sängylle sivuun. Pian onneksi pureminen jäi meillä kokonaan pois.
Vuoden iän jälkeen jatkoimme taaperoimetystä, mutta vähensin huomattavasti kertoja. Imetin iltaisin ja aamuisin. Yöimetykset olin saanut pois, tai korkeintaan kerran yössä heräsin jos tuli jano. Kotona ollessa imetin lapsemme myös päiväunille. Onnekseni hän aika pian vuoden jälkeen meni kaikkien muiden kanssa tyytyväisesti nukkumaan niin päiväunille kuin yöunillekin ilman rintaa. Tämä antoi vapautta itselleni myös käydä silloin tällöin ulkona tai tehdä töitä.
Imetys, etenkin pitkä imetys on meille sopinut hyvin ja onnekkaita olemme saaneet olla, että se on meillä onnistunut. Kun ikää tuli neidille lisää jätin lopulta imetyksen vain iltaan. Ani harvoin imetin päivisin viimeisinä vuosina. Vain silloin jos kuume tai vatsatauti yllätti ja ainoa mikä meni alas oli rintamaito. Sain sillä ylläpidettyä pienen potilaan nesteytystä.
Meillä loppui imetys vasta ihan muutama kuukausi sitten kun lapseni täytti 4-vuotta ja yhden päivän. Tämä aika on ollut kummallkin todella tärkeä. Ennen lapseni syntymää en ajatellut minne asti jatkaisin. Lähinnä, että ainakin vuoden ikään olisi hyvä. Vauvan imetys on ihanaa, mutta taaperon jo aivan omaa luokkaansa. Pieni ihminen puhuu jo ja voitte yhdessä keskustella imetyksestä. Hän kertoo kuinka rakas tissi hänelle on ja puhuu sille mukavia. Hän itse kertoo kumpi rinnoista on parempi, kumman maito on herkullisempaa. Antaa myös hyviä ideoita, "sä voisit äiti joskus tehdä kaakaota".
Toki oli tilanteita, missä mietin tulisiko imetys jo lopettaa. Mutta se tuntui olevan niin tärkeä pienelle neidille, etten tohtinut. Itsekin siitä nautin. Lapseni ollessa noin 2,5-vuotta olimme erossa yli kaksi kuukautta. Hän oli isänsä kanssa Meksikossa ja minä Suomessa tekemässä töitä. Erityisesti silloin pohdin imetyksen lopettamista. Erossaoloaika meni yllättävän hyvin,eikä hän kaivannut juurikaan rintaa. Neiti oli jo tottunut menemään isänsä kanssa nukkumaan ilman sitä. Salaa haaveilin imetyksen jatkumisesta, mutta en halunnut odottaa liikoja. Palattuani Meksikoon, kun ensimmäisenä yönä nukutin tytärtämme hän heti kaivoin paidan alta rinnan ja otti hörpyn, niin meidän imetys jatkui ja mun sydän täyttyi. Saisin lopettaa imetyksen omilla ehdoillani, meidän ehdoilla.
Nyt keväällä ajattelin, että nyt pikku hiljaa voisimme kevyesti lopettaa imetyksen. Aloin juttelemaan neidin kanssa, kuinka hän on jo iso ja kun hän täyttää neljä jätämme rinnan. Toki hän saa halauksia ja olla lähelläni. Rinnasta, imetyksestä ja kaikesta siitä keskustelimme useaan otteeseen kevään mittaan ja kumpikin oltiin samaa mieltä. Kun päivä koitti, otti hän takapakkia, ei hän viela ollut valmis lopettamaan. Tästä syystä imetin vielä yhden päivän yli ja sen jälkeen se loppui.
Vähän haikein mielin kumpikin. Edelleen juttelemme imetyksestä ja sen lopettamisesta, siitä miten ihana rinta on ja kuinka neiti on jo neljä vuotta eli todella vanha eikä tarvitse enää maitoa. Välillä on vähän itketty ja ikävöity. Muisteltu lämmöllä imetystä. Se on ollut ihanaa aikaa ja tärkeä meidän molemman kasvua pieneksi ihmiseksi ja äidiksi. Yhteinen uskomaton matka neljän vuoden ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti