keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Xochimilco - Meksikon Venetsia

Mexico Cityn eteläosassa sijaitseva Xochimilco on yksi kaupungin isoimmista kaupunginosista. Sen kelluvissa puutarhoissa voi nähdä millaista maastoa koko kaupunki on aikanaan ollut.


Tämä miljoonakaupunki on vastoin kaikkea järkeä rakennettu suoston päälle. Selitys löytyy asteekkien vanhasta tarusta. Auringon ja sodan jumala Huitzilopochtli viestitti asteekeille, että heidän tulisi perustaa kaupunki sinne, mistä he löytävät kotkan syömässä käärmettä nopal-kaktuksen päällä. Siellä maa olisi ravinteikasta. Asteekkien sanotaan etsineen paikkaa 300 vuotta. Se löytyi lopulta pieneltä saarelta keskeltä Texcoco-järveä. Sinne asteekit perustivat Tenochtitlánin vuonna 1325 ja laajensivat saarta sitä mukaa kun kaupungin väkiluku kasvoi.

Tykkään tästä tarinasta, vaikka useat sanovatkin ettei se olisi totta. Tarina on kuitenkin jäänyt elämään ja näkyy vahvasti meksikolaisessa yhteiskunnassa, esimerkiksi Meksikon vaakunassa. Siinä kotka seisoo kaktuksella ja syö kaarmettä. Kaktuksen alla on saarta ja vettä esittävät kuviot. Vaakuna on painettuna myös Meksikon lippuun.
Meksikolaisia pesoja aina 1960- luvulta lähtien, kaikissa toisella puolella kyseinen kotka. 
Espanjalaisten valloittajien aikaan kaupungin nimeksi tuli Ciudad de México. Kaupungin alla oleva suosto peitettiin hiljalleen kaislalautoilla, savella ja muulla materiaalilla. Pehmeän pohjansa takia Mexico City uppoaa pikkuhiljaa. Monet suurista rakennuksista ovat alkaneet vajota, kuten esimerkkinä Meksikon keskeinen kulttuurikeskus Bellas Artes.

Hienoa, että edes Xochimilcon kelluvat puutarhat ovat säilyneet. Minusta se on todella kaunis paikka, kuin Meksikon Venetsia. Värikkäitä puulauttoja lipuu pitkin suostoa ja mariachi-musiikki soi. Monet perheet tekevät sinne viikonloppuretkiä. Mukaan otetaan ruuat ja juomat tai ostetaan ne ruokaveneistä. Pienemmistä veneistä myydään myös kaikkea muuta, kuten olutta, kukkia ja nukkeja.


Lähes kaikki Xochimilcon laivat on nimetty naisiksi!
Mummi leikkimässä serkkutytön kanssa.



Serkukset
Täällä tehdään herkkuateriaa veneellä keikkuen.









Pitkin rantaa löytyy myös useita söpöjä kukkakauppoja!







Viimeisin Xochimilco-vierailu tehtiin koko Meksikossa asuvan perheen voimin. Käytiin venereissun jälkeen syömässä paikallisella torilla. Namnam herkkuja! Samalla nähtiin myös Xochimilcon kaupunki-miljöötä.

Meksikosta löytyy kaiken värisiä maisseja, tavanomaisesta keltaisesta
aina sinisiin, punaisiin ja kirjaviin.
Ikinä ei voi olla liikaa ananaksia. Niiden sanotaan jopa auttavan alakuloisuuteen.
Nyt vaan koko pimeä syksy ahmimaan näitä herkkuja!
Täällä päästiin syömään päivällistä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti