keskiviikko 5. elokuuta 2015

Viikon kuulumisia!

Mikään päivä ei voi alkaa paremmin kuin kunnon aamupalalla! Voisin jäädä Meksikoon ihan vaan ruuan ja hedelmien vuoksi. En tiedä miten tulen pärjäämään Suomessa ilman mangoa, guayabaa ja kaikkia muita herkkuja. Ihania ovat esimerkiksi chilillä höystetyt karkit ja pähkinät. Viikon herkkutteluja ja makuja!




Serkkutyttöä on myös päästy moikkaamaan liian pitkän erossaolon jälkeen. Jo oli valtava ikävä! Suomeen palattua toimii vain skype-yhteys siihen asti, että uusiksi pääsen tänne käymään. Nyt otetaan kaikki ilo irti ja näen niin paljon kuin ehdin tämän vaavelin kasvamista. 

Ehkä joku suloisin.
Hirviö päässy valloilleen ja valmiina tuhoamaan kaltevan tornin.
Käytiin keskustassa pyörimässä ja vierailtiin viehättävässä pienessä ruokapaikassa nimeltä Exilio. Tuli syötyä perinteistä quesadillaa, mutta sinisellä tortillalla ja juustoliha-täytteen kera. Ei niin tavanomaista oli jamaica-margarita. Hyvää oli! Paikallinen wc oli myös soma.


Jamaica-margaritaa ja Victoria-olutta.

Quesadillaa juustoliha-täytteellä.
Tykkäsin wc:n lampusta.
Perinteistä meksikolaista maalausta: aurinko ja kuu.


Illalla käytiin kävelemässä Bellas Artesin kupeessa, josta löydettiin parvi ihmisiä kuuntelemassa katumusiikkia. Musiikkiryhmä vahvistimineen kaikkineen oli päässyt paikalle viihdyttämään sunnuntai-illan kulkijoita.


Asun aika lähellä ihanaa Coyoacania, noin 10 minuutin bussimatkan päässä. Coyoacan on yleinen kohtaamispaikka. Siellä on puisto täynnä elämää ja ympäriltä löytyy ravintoloita, kahviloita ja pieniä puoteja täynnä kaikkea mahdollista tavaraa. Käytiin sielläkin kiertelemässä ja viettämässä aikaa.

Heti alkuun näin ihanan karkkikaupan ja tuli suunnaton hattarahimo. Aikoihin en ole sellaista syönyt, mutta naisen on ostettava mitä naisen mieli tekee.

Innoissani avaamassa hattaraa. 
Kaikeksi epäonneksi hattaran kaksi palasta eivät olleet
kiinni toisissaan, onnistuin tiputtamaan huipun maahan...
Tykkään Coyoacanista, siellä on niin rauhallinen tunnelma. Voit vain istahtaa penkille ja seurata kyllästymättä ihmisiä vaikka koko päivän. Siellä näkee aina kirjavan joukon väkeä: turisteja, vanhuksia, perheitä lapsineen ja ihmisiä varmaan kaikista eri yhteiskuntaluokista. 



Coyoacanin keskusaukion kirkko.
Uudet lempparit Disney-prinsessa Vanssit.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti