keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Haltiakummit - tuki ja turva

Nyt on pikkasen Suomikummit valittu ja maanantaina saatiin asia virallistettua. Emme järjestä Suomessa kastetilaisuutta, mutta halusimme silti juhlistaa tyttäremme kummien valintaa. Kutsuimme haltiakummit pienimuotoiseen epäviralliseen kahvitteluun luoksemme.


Haltiakummeiksi lupautui kolme ihanaa ystävääni, Nora, Salla ja Ella. Kaikki antavat omia näkemyksiään elämästä pikkaiselle, joista hän voi rakentaa omaansa. Miellän kummiuden henkisenä tukena lapselle, paljon rakkaita aikuisia ympärillä kuuntelemassa, antamassa lohtua ja iloa elämään. On hyvä, että lapsella on vanhempiensa ja muiden perheenjäsenten lisäksi erilaisia ihmisiä roolimalleina. Näin jokaisesta kasvaa täysin oma persoonansa, liikaa muita matkimatta.



Haltiakummitodistukset.
Nämä kolme naista tuovat varmasti paljon iloa ja naurua pikkasemme elämään! Sen arvasin jo heitä valittaessa, mutta ymmärys vahvistui kun näin heidän iloitsevat kasvonsa ensimmäisiä kummikuvia otettaessa. Ja tiedän ettei asia tule muuttumaan.

Kaikki ihanat koolla.








Kiitos jo etukäteen!


Ja anteeksi, että juhlien sankaritar nukkui melkein koko tilaisuuden läpi. Tästä syystä olikin lähes koko illan aktiivisena ensimmäisen haltiakummipäivän kuvia räpsiessä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti