Kaksi kokonaista kuukautta.

Meidän pieni säihkysilmä täyttää tänään kaksi kuukautta. Mihin aika oikein rientää? Tuntuu että hän olisi ollut luonamme jo ikuisuuden! Kuin näin olisi aina ollut. Mitä oli ennen hänen läsnäoloaan? Toisaalta on fiilis, että vasta eilen palattiin sairaalalta vastasyntynyt pienokainen sylissä. Aika on erikoinen käsite, pelkkä mieliala ja hetki voivat muuttaa tuntemuksen siitä.

Kummisormus mahtuu vielä hyvin. 

Se on varmaa, että aika menee nopeasti. Pitää ottaa kaikki irti pikkuisen kasvusta ja kehityksestä. Kahdessa kuukaudessa on tapahtunut jo valtavaa muutosta, niin fyysisesti kuin henkisesti. Pituutta on tullut huimasti. Neiti on paljon aktiivisempi ja seurustelekee mielellään. Silmät auki tuijottaa puhujaa ja vastailee. Hymy on huulilla usein ja naurukin remahtaa aika ajoin.

Papí palasi viikko sitten Meksikoon, työasiat odottivat. Onneksi menemme pian perästä. Viikko vielä oleskellaan vauvan kanssa Helsingissä ja torstai-iltana suuntaa kone kohti Meksikoa. Jännittävää, uusi sivu tässä seikkailussa alkaa. Nähdään toinen kotimaa ja uudet sukulaiset. Suomalainen passikin on jo kourassa, pari viikkoa sitten päästiin hakemaan Pasilan polisiiasemalta.

Sitä oltais haluttu lähteä Papán mukaan.

Tää on aika ihanaa!