Uusia makuja.

Pikkainen täytti eilen kuusi kuukautta, kuusi! Mihin aika oikein rientää, minne meillä on kiire... Ihana on ollut seurata pienen ihmisen kasvua, tuntuu kuin eilen vasta oppi tarttumaan ja nostamaan esineitä, höpöttämään tai katsomaan minua silmiin ja kuuntelemaan sanoja tarkkaavaisesti. Joka hetki hän oppii uutta, välillä en edes tajua ennen kuin pysähdyn hetkeksi miettimään mitä kaikkea on jo tullut vastaan.

Kuuden kuukauden täysimetys ei piirulleen täyttynyt... Pikkainen sai muuta ruokaa kuin äidinmaitoa ensimmäisen kerran perjantaina, päivää ennen puolivuotisjuhliaan. Päästiin uusien makujen maailmaan, joista selvästikin ollaan nautittu ja syöty antaumuksella. Tai no, syöty ja syöty... Ennemmin imeskelty ja tiputeltu lattialle, mutta sitähän tämä on.

Aloitettiin suoraan sormiruokailulla, tästä löytyy linkki jos tarkemmin tahdotte tutustua. Soseita ei lainkaan anneta, alkuun kaikki vihannekset ja hedelmät tarjoillaan palasina. Vihannekset keitetään pehmoisiksi, että saa hampaatonkin niistä järsittyä helposti palasen. Palat leikataan isoiksi, jotta pikkainen saa ruuasta hyvän otteen ja samalla ruokaa jää myös nyrkin ulkopuolelle. Näin lapsi saa syödä yksin, oppii ja leikkii ruokailun yhteydessä, eikä vanhemman tartte olla tarjoamassa lusikkaa suuhun. Voin syödä samalla itsekin, kunhan vahdin syömistä.

Eletään jännittäviä aikoja, meillä on maistettu jo chayotea ja pottua. Chayote on vihannes täältä päin mihin en Suomessa ole edes törmännyt. Yhtiä lempivihanneksiani ja sen neutraalin maun myötä ajattelin sen olevan paras sormiruokailuun tutustuessa. Tänään oli vuorossa pottu, kummatkin uponneet tytön suuhun ilmään minkäänlaista valitusta. Kolme päivää vasta syöty muutakin kuin maitoa, mutta näyttää kuin tätä rataa oltaisiin vedelty jo kuukauden päivät.

Hetken pohdiskelua mitäs sitä eteen tarjottiin.

Hyvää oli ja naurulle ei näkynyt loppua.

Lauantaina aamulla juhlistettiin donitsien ja chayotekakun merkeissä tytön puolivuotista taivalta. Innolla odottaen mitä tulevaisuus tuo tullessaan!