Xochimilco - Meksikon Venetsia

Mexico Cityn eteläosassa sijaitseva Xochimilco on yksi kaupungin isoimmista kaupunginosista. Sen kelluvissa puutarhoissa voi nähdä millaista maastoa koko kaupunki on aikanaan ollut.

Tämä miljoonakaupunki on vastoin kaikkea järkeä rakennettu suoston päälle. Selitys löytyy asteekkien vanhasta tarusta. Auringon ja sodan jumala Huitzilopochtli viestitti asteekeille, että heidän tulisi perustaa kaupunki sinne, mistä he löytävät kotkan syömässä käärmettä nopal-kaktuksen päällä. Siellä maa olisi ravinteikasta. Asteekkien sanotaan etsineen paikkaa 300 vuotta. Se löytyi lopulta pieneltä saarelta keskeltä Texcoco-järveä. Sinne asteekit perustivat Tenochtitlánin vuonna 1325 ja laajensivat saarta sitä mukaa kun kaupungin väkiluku kasvoi.

Tykkään tästä tarinasta, vaikka useat sanovatkin ettei se olisi totta. Tarina on kuitenkin jäänyt elämään ja näkyy vahvasti meksikolaisessa yhteiskunnassa, esimerkiksi Meksikon vaakunassa. Siinä kotka seisoo kaktuksella ja syö kaarmettä. Kaktuksen alla on saarta ja vettä esittävät kuviot. Vaakuna on painettuna myös Meksikon lippuun.

Meksikolaisia pesoja aina 1960- luvulta lähtien, kaikissa toisella puolella kyseinen kotka. 

Espanjalaisten valloittajien aikaan kaupungin nimeksi tuli Ciudad de México. Kaupungin alla oleva suosto peitettiin hiljalleen kaislalautoilla, savella ja muulla materiaalilla. Pehmeän pohjansa takia Mexico City uppoaa pikkuhiljaa. Monet suurista rakennuksista ovat alkaneet vajota, kuten esimerkkinä Meksikon keskeinen kulttuurikeskus Bellas Artes.

Hienoa, että edes Xochimilcon kelluvat puutarhat ovat säilyneet. Minusta se on todella kaunis paikka, kuin Meksikon Venetsia. Värikkäitä puulauttoja lipuu pitkin suostoa ja mariachi-musiikki soi. Monet perheet tekevät sinne viikonloppuretkiä. Mukaan otetaan ruuat ja juomat tai ostetaan ne ruokaveneistä. Pienemmistä veneistä myydään myös kaikkea muuta, kuten olutta, kukkia ja nukkeja.

Lähes kaikki Xochimilcon laivat on nimetty naisiksi!

Mummi leikkimässä serkkutytön kanssa.

Serkukset

Täällä tehdään herkkuateriaa veneellä keikkuen.

Pitkin rantaa löytyy myös useita söpöjä kukkakauppoja!

Viimeisin Xochimilco-vierailu tehtiin koko Meksikossa asuvan perheen voimin. Käytiin venereissun jälkeen syömässä paikallisella torilla. Namnam herkkuja! Samalla nähtiin myös Xochimilcon kaupunki-miljöötä.

Meksikosta löytyy kaiken värisiä maisseja, tavanomaisesta keltaisesta
aina sinisiin, punaisiin ja kirjaviin.

Ikinä ei voi olla liikaa ananaksia. Niiden sanotaan jopa auttavan alakuloisuuteen.
Nyt vaan koko pimeä syksy ahmimaan näitä herkkuja!

Täällä päästiin syömään päivällistä. 

Kaupunkikierroksella

Perjantaina 10. heinäkuuta oli vuorossa Mexico Cityn kierros A:n opastuksella. Onneksi löytyi sopiva aika lähteä yhdessä liikkeelle. Oli jo viimeiset hetket, veljeni vierailu kun lähenee jo loppuaan.

Todella mukava päivä! Käytiin keskustassa vanhassa kantiinassa La Faemassa yksillä ja vähän välipalaa ottamassa. A kutsuu sitä härkätaistelu-museoksi, ja siltä se näyttääkin. Seinät ovat täynnä vanhoja tunnettujen härkätaistelijoiden asuja. Paikka on nähnyt parhaat päivänsä aikoja sitten, mutta tunnelmaa löytyy edelleen. Olo oli kuin vanhassa kauhuleffassa, kuvitteli kuulevansa ääniä ja salaperäinen tarjoilija ilmestyi aina yllättäen nurkan takaa. 

Näkymä astuessasi sisään. Hetken mietin, mahtaako paikka enää olla edes käytössä...

Löytyihän sieltä vanha jukeboxikin.

Syömässä käytiin Colonia Romassa, cityn nykyisellä trendialueella. Verrattavissa Helsingin Kallioon. Romasta löytyi hyvä ei-niin-kallis kalataco-paikka Tres Galeones. Suosittelen, mukava tunnelma ja löytyy pöydät ulkoakin. Todella maukkaita tacoja maisteltiin perinteisemmistä katkaravuista miekkakalaan. Herkullista oli!

Iloisina maukkaan ruuan jälkeen.

Pistäydyttiin myös Mexico Cityn Chinatownissa, joka on vain yhden lyhyen kadun mittainen. Nyt on sekin paikka käyty kurkkaamassa.

Aamu aloitettiin tuttustumalla Museo de Arte Populariin, joka olikin aivan uusi tuttavuus. Sieltä löytyy meksikolaista kansantaidetta eri puolilta maata. 

Isovanhempieni kotiosavaltiosta Michoacánista.

Pakanalliset taiteilivat piruja ärsyttääkseen uskonnollisia espanjalaisia valloittajia.

Meksikolaista juhlahumua. Paperihärkä Torito ripustetaan
täyteen ilotulitteita ja sen kantaja juoksee ympäriinsä
ilotulitteet selässään paukkuen.

Museolta löytyi myös kuolleiden päivän osasto. Minulle yhdestä miuluisimmasta meksikolaisesta perinteestä! Sitä vietetään marraskuun alussa, jolloin harmillisesti olen jo palannut Suomeen. Ideana on juhlia kuolleiden kanssa. Kaupunki täyttyy kauniista värikkäistä alttareista ja karnevaalitunnelmaa löytyy Catarinaksi (kuolemaksi) pukeutuneista ihmisistä. Perheet kutsuvat kuolleet läheisensä syömään kanssaan juhla-aterian tai lähtevät piknikille haudoille. Kuolleiden päivä on ilon ja naurun juhla, joka voi ulkopuolisesta tuntua erikoiselta.

Emme naura kuolemalle vaan kuoleman kanssa. - tuntematon museo-opas Meksikosta.

Catrina, Llorona, La Calaca, Dona Jueso, Comadre
- loputtomat nimet kuolemalle.

Paperimassasta tehty Catarina ja luurankomies.

Härkätaistelu kuolleiden tapaan.

Alebrije on perinteistä meksikolaista muotoilua, yleensä puusta valmistettua, mutta nykyään isoimpia niistä työstetään myös kanaverkosta ja paperimassasta. Ideana käytetään paljon unimaailmaa, joka näkyy värityksessä ja erilaisten eläinten yhdistelemisessä uudenlaisiksi hirviöiksi. Puuta työstetään sen oman muodon mukaan ja katsotaan mitä syntyy. Siivistä, hännistä ja korvista tehdään irtonaisia siirreltäviä osia.

Muodot voivat todellakin olla ihan mitä vaan.

Loppusyksystä Mexico Cityssä järjestetään Alejibre-festivaalit. Kuka tahansa voi tuoda oman paperimassasta valmistamansa version näytille kaupungin kaduilla kulkevaan kulkueeseen. Museolla oli näytillä viime vuoden kulkueeseen osallistuneiden töitä.

Museon kaupasta löytyi söpöimpiä ja karmaisevimpia näkemiäni nukkeja kuolleiden päivän tyyliin.