Taiteilijan kotona.

Perjantaina vierailtiin yhdessä lempikaikoistani Meksikossa. Tietenkin Frida Kahlon perheen asunnossa, joka nykyään toimii museona hänen töilleen sekä elämälleen. Casa Azul sijaitsee Coyoacanissa lähellä vanhaa keskustaa.

 

Siellä on käyty monet kerrat, tällä kertaa Mimmi mukana tutustumassa. Kanattaa mennä aamusta tai ostaa netistä etukäteen liput, jonoa on aina ja paljon. Tovin odottelimme, mutta kaveriksi ostimme katumyyjältä kokonaisen kookoksen, joka avataan ja nautitaan pillin kera. Tai no "nautitaan", maku oli erikoinen. Maitoa sekoitettuna veteen ja jotain muuta, mutta tulipahan maistettua.

Museo on tuttu itselleni, mutta aina jotain uutta pistää silmään. Tällä kertaa kuolleidenpäivän kunniaksi pihalle oltiin tehty alttari Frida Kahlolle, edelleen pystyssä koko komeudessaan.

 

  

Sinisessä talossa on sekä Kahlon että Diego Riveran töitä ripustettuina. Lisää tunnelmaa luo se, että pääset kävelemään huoneissa missä nämä ihmiset ja heidän läheisensä ovat eläneet. Keittiöstä löytyvät heidän tavaransa ja työhuoneessa on Kahlon maalauksiin tarvittavat työvälineet. Sisällä saa kuvata vain pientä maksua vastaan, kerran sen olen maksanut muistoja varten.

 

Frida Kahlon kasvoista tehdystä kipsimuotista valetut kasvot.

  

Piha on myös upea! Paljon kasveja, valoa, veden suhinaa ja rauhaa. Kadun äänet ei sinne asti kandaudu. Pihalla istuessa pohdittiin millaistahan siellä olisi asua. Aika ihanaa! Mikä tunnelma ja inspiraatio maalaamiseen tai mihin tahansa muuhun työhön. Pikkuinen vipeltämässä ympäri pihamaata. Ehkä joskus unelmissa meilläkin on jotain vastaavaa, siihen asti vieraillaan aika ajoin museossa ja istuudutaan ottamaan rennosti.

 

Frida Kahlo on lempitaiteilijoitani. Vahva nainen, kokenut kovia sekä upeat ja vaikuttavat teokset. Joissakin poliittisissa jutuissa ei ihan olla samoilla linjoilla, mutta pidettäköön politiikka ja taide tällä kertaa erossa. Tailuissa tykkään niiden voimakkuudesta ja suurten tunteiden käsittelystä. Voit katsoa niitä uudestaan ja uudestaan löytäen uusia osia maalauksesta. Nautin myös lukea Fridasta kirjoitettuja teoksia, niissä avataan teosten pienimpiäkin yksityiskohtia. Suosittelen tutustumaan teoksiin enempi tai jos Meksikossa olet käymässä, ainakin käymään museossa! Se on pienen jonottamisen arvoista, paikka on hyvin kaunis.

Viimeisenä vielä fraasi jota vaalin Kahlolta, "Pies, para que los quiero si tengo alas para volar / Jalat, miksi tarvitsen jos minulla on siivet joilla lentää". 

Runoutta México Cityssä.

Olen saanut jo muutaman työkeikan Secretaria de Culturan eli kulttuuriministeriön kautta. Ensimmäinen työkeikka oli Zócalolla vuosittain järjestettävillä kirjafestareilla, ja tällä kertaa pääsin kuuntelemaan runoutta.

Di/Verso, Encuentro de Poemas en la Ciudad de México järjestettiin ensimmäistä kertaa. Ympäri Meksikoa ja maailmaa kutsuttiin runoilijoita puhumaan Cityn eri kolkkiin. Kaikki tapahtumat olivat ilmaisia yleisölle. Toivotaan, että tapahtuma saa jatkoa tulevaisuudessakin.

Oma työni oli olla oppaana runoilijoille. Mennä heitä vastaan lentokentälle, viedä tapahtumasta toiseen ja huolehtia, että jokainen on omassa keskustelussaan mukana ja ajoissa paikalla. Tämä on välillä helpommin sanottu kuin tehty, kaikki haluavat mennä omia polkujaan ja muualta tulevilta ei paikallisia puhelimia löydy. Onneksi lähes ajallaan saimme kaikki aina kasaan ilman suurempia katastrofeja. Aktiviteetin alkaessa voi hetkisen hengähtää, pysähtyä kuuntelemaan sekä nauttia.

Tällä kertaa pääasiassa autoin algerialaista runoilijatarta toimien tulkkina sekä vieden aktiviteetteihin. Olin toki tekemisissä muidenkin kanssa. Samara Negrouche jäi silti etenkin mieleen, hän on kouluttaunut lääkäriksi, mutta päätti joitakin vuosia sitten runouden ja kirjoittamisen olevan se hänen juttunsa. Saapa nähdä mihikäs minä, valmis huonekalurestauroija lopulta päädynkään, ehkä lentäjäksi tai kätilöksi. Negrouche kirjoittaa monet runoistaan ranskaksi ja oli kaunista kuulla hänen lausuvan runojansa, vaikka en niistä juurikaan mitään ymmärtänyt. Ranska on vain niin kaunis kieli ja hänellä oli juuri sopiva ääni.

Yksi teos jäi etenkin mieleen. Efrain Velasces ei vai lausunut runojaan vaan siihen liittyi paljon muuta aina musiikista videoihin. Tässä kyseisessä teoksessa hän pyysi toista runoilijaa mukaan lavalle. Samalla kun Velasces lausui runojansa kirjoitti tämä toinen henkilö tietokoneelle kaiken mitä ehti ja mikä hänelle jäi päälimmäisenä runosta mieleen. Runon edetessä samaan aikaa kirjaimet ja sanat vilisivät näytöllä. Se oli täysin uudenlainen runokokemus, yrittäen samalla kuunnella runoa ja toisaalta lukien mitä siitä kirjoitetaan sekä miettien mitä itse olisi kirjoittanut kuulemastaan. Ideana oli tuoda esille, että jokainen teos on erilainen eri ihmisten silmissä.

Työ on ollut todella mukavaa ja plussana vielä näin muutaman paikan, missä en aiemmin ollut käynyt. Yritys kylläkin on ollut kova, mutta ei vain ole "ehtinyt". Pääsin käväisemään Parque Chapultepecissä sekä Meksikon pääkirjastossa Biblioteca Vasconceloksessa. Uutena tuli myös Museo de la Ciudad de México Zócalolta muutaman korttelin päässä.

Biblioteca Vasconcelos

 

 

 

 

Parque Chapultepec, Casa de Lago

Tapahtuma paikoissa saatoit kuulla runon jos toisenkin.

 Museo de la Ciudad de México

 

 

Jännittää jättää tyttö kotiin, vaikka tiedänkin, että abuelan kanssa hän on hyvässä hoidossa. Tämä toinen kerta oli jo huomattavatsi helpompi kuin ensimmäinen, turhaan silloinkin stressasin...

Kotiin on ihana palata, kun hymytyttö on naurusuin vastassa!

Chocolate on my mind.

Ystäväni Suomesta on tullut Amerikkaan reissaamaan ja viikko sitten Mimmi astui Meksikon kamaralle. Harmillisesti minulle tuli työkeikka viime viikolle, emmekä juurikaan ehtineet nähdä. Päätettiin, että jotain sentään pitäisi yhdessä ehtiä tehdä ja näin ilmoituksen suklaa- ja kahvifestareista. Sunnuntaina aamusta suuntasimme sitten maistelemaan uusia ihania makuja.

Mexico Cityssä järjestetään vuosittain kymmenittäin erilaisia suklaa- ja kahvitapahtumia eri puolilla kaupunkia. Tälle kertaa matka johti Casa Fusión -nimiseen kulttuuritaloon, joka sijaitsee metro Insurgentesin liepeillä osoitteessa Londres 37. Ennen en siellä ollut käynyt, mutta vaikutti mukavalta paikalta monine kahviloineen, pienine teattereineen sekä yläkerrassa sijaitsevine artesaanikojuineen. Varmasti tulee käytyä vielä uusiksi. 

"Ilman runoutta ei ole kaupunkia."

Kiertelimme tovin kojusta toiseen maistellen makuja ja miettien mitäköhän sitä kotiin veisi. Maukkain suklaa mitä maistoin oli perheyrityksen Quetzal Xocoatlin marjainen konvehti. Löytyi myös erilaisia mezcaleita, juustoja ja perinteisiä meksikolaisia karkkeja. 

Kookoksesta tehtyjä perinteisiä meksikolaisia herkkuja.

Lopuksi jäimme terassille istumaan ja juttelemaan. Ostimme seuraksi meksikolaista kaakaota ja maissileivonnaisen. Kummatkin suurta herkkunani, mutta tällä kertaa kaakao oli pienoinen pettymys, turhan vetistä. Nautimme silti toistemme seurasta ja raikkaasta ilmasta. 

Kotiin viemisiksi ostin herkullisia banaanilastuja kera valkosuklaan sekä heinäsirkkasuklaata. Täällä ötökät kuuluvat herkkuihin, ei juurikaan omiini. Chapulines eli heinäsirkka on kuivattuna sellaisenaan syötävää, kuin sipsi. Myyjällä oli myös toukka- ja kärpäsenmunasuklaata, niitä en enää tohtinut maistaa… Hirvitti hieman syödä heinäsirkkaa, vaikka pienenä niitä Meksikossa ollessani mutustelin mennen tullen, mutta se antoi suolaisen maun ja rasahtelevan koostumuksen suklaalle. Ei ollenkaan paha.

Hymyilytti vaikka hetki sitten maistettiin ötökkää.

Nähtiin vain pikaisesti, mutta eilen loppu työt, niin keretään tässä vielä monesti törmätä!