Tämä kevät on ollut surun aikaa, niin monesta näkökulmasta. Viimeiset viikot lopulta vei pohjalle, niin mielen syövereissä kuin ulkoisestikin, itketty on. Siitä syystä kirjastosta mukaan lähti surua käsittelevä kirja nimeltä Lupa Surra Miia Moisiolta avaamaan tunnelukkoja.
Kirja on ollut antoisa tähän tilanteeseen. Sain niistä syvimmistäkin ajatuksista kiinni ja ehkä hivenen enempi surtua kipeitäkin asioita. Vähän lähempänä sen kaiken taakse jättämistä.
Viimeiset vuodet on ollut aika myllerrystä ja muutosta eron keskellä. Muutto Suomeen ja uudet asumiskuviot. Kaiken tän keskellä, meillä ei ollut helpoin ero ja sopuun pääseminen vei meiltä aikaa. Kenellä lapsi on ja miten pieni sopeutuu tähän kaikkeen muutokseen. Hänen surun vierellä seisomiseen.
Siitä on tosiaan muutama viikko yli vuoden kun viimeisen kerran asuimme samassa osoitteessa lapseni isän kanssa. Siitä tuntuu olevan ikuisuus. Toissaalta tämä on eräänlainen vuosipäivä ja kaikki vuoden takaiset tapahtumat tulvivat mieleeni. Olen surrut sitä ja se on saanut itseni tuntemaan voimattomaksi, todella pieneksi maailman vilskeessä.
Miksi me ei onnistuttu?
Lähdin Meksikoon rakentamaan perhettä. Kotia lapsellemme, turvaa. Kahta aikuista, läsnäolevaa. Se ei onnistunut, ei niin kuin kuvittelin. Tiedän, ettei elämä ole ihanaa satuhuumaa, missä kaikki menee suunnitelmien mukaan. Silti tätä kaikkea suren, eroperhettämme. Sitä, ettei meillä enää ole lomareissuja kolmisin. Ei asuntosuunnitelmia, sisustuspuuskia tai jääkaapin ostoja. Ei syntymäpäiviä, jouluja, kesiä yhdessä perheenä. Ei enää mitään kolmisin, ydinperheenä. Ei toista tai kolmatta lasta. Asumista Meksikossa. Ja tilanne näyttää siltä, etten vuosiin mene edes käymään siellä. Sitä itken, sen tieto saa sydämestä pirstaloitumaan palasen. Tieto siitä, että ehkä minulla tulee olemaan toinen henkilö lähellä, parisuhde. Ei se ole sama kuin lapsen isä. En enää ikinä saa sitä ydinperhettä, mistä haaveilin.
Tiedän, että valosampi aika koittaa, kun nämä ajatukset vain heijastavat mieltäni. Mutta sen sureminen vie aikaa ja sille haluan antaa tilaa. Etenkin, kun vasta keväällä olen päässyt työstämään surua. Viime kesä ja syksy meni vain itseni pystyssä pitämiseen, lapsen päivärytmistä huolehtemiseen sekä töiden puurtamiseen. Olin lukossa ja tunsin itseni enempi mekaaniseksi robotiksi, joka yritti pitää kaiken kasassa muutaman ruosteisen ruuvin voimin, romahtamatta.
Edelleen yritän pitää itseni kasassa. On kivuliasta katsoa vierestä lapsen surua. Surua siitä, etteivät isä ja äiti enää asu saman katon alla hänen kanssaan. Öisiä raastavia itkuja, joissa yrität parhaasi mukaan lohduttaa, kertoa kuinka isä ja äiti rakastavat, vaikka emme asukaan yhdessä. Itse vieressä niellen itkua, ettet vain romahda pienen edessä. Toki sanoit an lapselle myös omia tunteitani ja harmituksia, liittyen muuttoon ja vallitsevaan tilanteeseen. Mutta, haluan olla siinä myos se tuki, romahtamatta.
Meillä kaikilla on lupa surra.
Vaikka kuinka olisi ollut parempi erota, niin kuin lopulta se meidän tilanteessa oli.
Meille paras mahdollinen päätös.
Mutta haluan suruni surra, omassa rauhassa ja rakkaiden ympäröimänä.
.........................................................
El dolor por un futuro perdido
Han sido unos años muy pesados, con mucho dolor. Por eso agarré un libro sobre del dolor y de la pérdida, para poder llorar y pensar más profundo lo de sucedido. Para poder liberarme de mis pensamientos y del dolor.
Hace un año y unas semanas de que última vez vivimos en el mismo dirección con el papá de mi hija. Siento que ese fue hace mucho tiempo. Pero como de una manera estás semanas han sido como un aniversario de cosas muy dolorosas, me he sentido fatal. No he tenido fuerza de hacer casi nada productivo y me siento sin energía en general.
¿Por qué no funcionó?
Estoy mucho con el dolor de la pérdida de la familia que imagine. De que vivieramos juntos, mi hija, su papá y yo. Y no funcionó, al menos como to lo pensé. Al final fue mejor separarnos, pero ha sido bastante difícil en quedarnos en un acuerdo. Pero igual aun sabiéndolo me siento con mucha dolor. La perdida de un futuro que imagine. De que nunca no nos volvamos ha viejar los tres. Ya no vamos a planear y decorar nuestra casa. No vamos ha festejar cumpleaños ni navidades juntos. No volvamos a ser los tres. No vamos a tener más hijos. Nada de esto nos sucederá.
Y lo peor de toto esto es a ver mi hija llorando por que ya no nos vivimos los tres juntos. Verla a llorar por la noche, por una perdida tremenda para ella. Tranado a parecerme fuerte junto a ella sin colapsar. Aguantando mi dolor y las lagrimas al mismo tiempo hablandole que tanto le aman sus papás aún estando separados. Igual le hablo de mis sentimientos y también estoy triste por no ir a México y por la situación, pero no quiero caer en frente de ella.
Es una perdida que necesito llorar y sentir el dolor yo sola, durante el tiempo que sea necenecesario. Para liberarme, y un dia se que ya todo lo sucedido sera u. imagen lejano. Aún sabiendo que al finál de separarnos fue el mejor decicion. Mientras tanto, voy a llorar y dejar que el dolor fluya y con tiempo liberarme.
Ja haluaisin vielä summata, jotain tästä kaikesta oppineena. Kun rakennatte perhettä ja ajattelet kuinka hyvin sovitte toisillenne. Miettikää vielä sen lisäksi mitä odotatte perhe-elämältä, miten teidät kasvatettiin ja millaisia kasvatusmenetelmiä haluaisitte käyttää. Miten haluat oman elämäsi jatkuvan perhe-elmästä huolimatta. Mitä odotatte tulevaisuudelta. Meidän tilanteessa nämä puheet ei olisi pakolla saanut pidettyä meidän liittoa yhdess, mutta olisimme mahdollisesti osanneet erota helpommin sekä vähemmällä surulla.
Y al final les quisiera decir algo, que creo que aprendí de nuestro relación. Caundo empiezan a hacer su familia y piensan que son los perfectos uno al otro. Sin embargo, hay qie hablar en pareja que esperan de 7na familia, como los educadon y como quieren a educar a sus hijos. Que quieren hacer con su vida sen pensar en la familia. Que quieren del futuro. Al final en nuestro situaciones estos pregubtas no nos hubiera ayudado, pero creo que pensado más en esto hubiéramos podido hacer un separación más facil con menos dolor.
