Läheisyys tuo turvaa

Oli alusta asti selvää, että meillä kannetaan. Olin lukenut siitä jo ennen raskautta ja ihastunut, Alankin oli asiasta nuorempana lukenut. Näin siis halusimme myös meidän lapsen kohdalla tehdä. On ihanaa, että Alankin kantaa pikkuista liinalla!

Kantaminen on käytännössäkin ollut ihanaa ja meiltä löytyy jo ihan sopivasti kantovälineitä. On kaksi kudottua liinaa ja kaksi rebosoa, joita etenkin Meksikossa käytetään. Markkinoilta voi löytää vielä kaikkea muutakin kivaa, kantorinkkoja ja -reppuja. Niitä en ole itse kokeillut, mutta ei ole oikeastaan ollut suurta kiinnostustakaan. Monet niitä kuitenkin usein kehuvat.

Trikoisia kantoliinoja on etenkin vastasyntyneille. Niillä ei kovin painavaa enää voi joustavuuden vuoksi kantaa. Itse en niistä ole kauheasti tykännyt juuri tuon joustavuuden vuoksi. Kokeiltuani kudottua liinaa muuttui tuntuma täysin ja sille tielle jäin! Juju onkin löytää itselleen hyvä kantoväline, jossa viihtyy ja joka tuntuu hyvältä.

Onneksi Helsingissä ja varmaan missä vaan kaupungissa voi jo löytää kantotukihenkilöitä, jotka opastavat alkuun. Facebookissa on useitakin ryhmiä, joista saa yleisesti tietoa kanstamisesta ja joista löytyy helposti kontakteja. Useissa kaupungeissa on omat tukiryhmät, joilta voi myös löytyä kokeiltaviksi liinoja ja reppuja. Helsingissä esimerkiksi Ipanainen myös vuokraa kantoliinoja ja -reppuja. Näin voi rauhassa ennen ostamista kokeilla mikä tuntuu omalta.

Kantovaatteita ja -takkeja löytyy mielin määrin, mutta näihin emme ole rahaa laittaneet. Suomessa voi toki kylmien ilmojen vuoksi olla tarpeellista. Takeissa on lisäpaneeli, joka sulkee lapsen sisäänsä. Se kiinnitetään vetoketjuihin ja näin kantajan takki ylettyy kokonaisuutena kummankin ympärille. Muutenkin voi kyllä suojata lapsen. Itse käytän aukinaisia neuleita, joiden liepeillä peitän pikkaista viiman tullen tai suojaan viltillä. Viltin reunat ujutan kantoliinan väleihin ja näin ne eivät tipu vaikka en pitäisikään niistä kiinni. Näitäkin voi päästä vuokrailemaan kantoväline-liikkeistä.

Itse tykästyin eniten pitkään kantoliinaan. Meidän liinojen pituudet liikkuu noin neljässä metrissä. Niillä saa hyvän napakan sidonnan ja kädet jää vapaiksi. Reboson lyhyyden vuoksi samaa tunnetta ei synny ja käytänkin sitä lähinnä vain kotona tai jos kipaisen lähikioskilla. Se on helppo ja nopea laittaa päälle, siksi se on loistava pieniksi hetkiksi. Meiltä löytyy yksi Didymoksen ja yksi Yaro Slingsin kudottu liina, nämä ovat hinta-laatu suhteeltaan todella hyviä merkkejä. Rebosomme ovat meksikolaista käsityötä, jotka ystäväni meille lahjoitti. Ne voi joko solmia tai käyttää sitomisessa apuna metallisia renkaita.

Meksikolainen reboso lanteilla rengaskiinnityksellä. Renkaiden ympärillä on kankaasta solmu, etteivät paina.

Pitkällä liinalla käytän pääasiassa vain kietaisuristiä, englanniksi Front wrap cross carry. Tätä nykyä teen sen vaikka silmät sidottuina liikkuvassa bussissa. Harjoitus tekee tässä todellakin mestariksi, siksi ehkä jäänytkin muiden sidontojen opettelu vähemmälle. Tällä pärjätään viellä toistaiseksi, pikkaisen kasvaessa pitäisi jo oppia pikkuhiljaa hyvät selkäsidonnat.

Liinailua mietimme etenkin Meksikoa varten. Täällä ei rattailla liikuta, etenkään kun emme omista autoa. Pikkubusseihin ei rattaat mahdu ja metroista ei hissiä löydy. Liinan kanssa julkisilla liikkuminen on todella helppoa ja vaivatonta. Pikkainen viihtyy kantoliinassa, reppu vain selkään ja menoksi. Reppuun saan mahtumaan hyvin kaikki vaihtovaatteet, vaipat, viltit yms ja näin itselläni jää kädet vapaiksi. Voin leikkiä pikkaisen kanssa ja pitää kiinni bussin tolpista etten vain kaadu.

Liina oli pelastus lentäessäni Meksikoon yksin pikkaisen kanssa. Vaihto Pariisissa sujui ilman suurempia mutkia. Turvatarkastuksessa piti kyllä riisua liina, mutta sekin hoitui näppärästi kun työtekijät pitelivät lasta sylissä ihastellen ja leikkien hänen kanssaan. 12 tunnin lennon aikana en ollenkaan ottanut liinaa päältäni pois, kiristelin ja löysäsin tarvittaessa. Pikkaisen nukahtaessa kiristin sopivasti liinaa, laitoin selkänojan taakse ja nukuin itsekin tovin.

Viime viikolla kävin kantovälinekurssilla tutustumassa selkäsidontoihin. Kokeilin niitä ystäväni kanssa joulun tienoilla, mutta se oli sen verran pelottavaa, että päätin tukeutua ammattilaisiin. Kävin samaisella kurssilla kuin vuosi sitten Meksikon vierailulla, Cargarte-ryhmän tunnilla. Järjestävät ryhmäkursseja ja kotikäyntejä. Itse tykkään keskiviikon kokoontumisista Roman kaupunginosassa, joissa Caravanserai-kahvilan takahuoneessa sinua odottaa muutama osaaja ja voit ilmestyä paikalle milloin vaan, he ovat siellä kolme tuntia klo 11-14. Maksu on 100 pesoa eli noin viisi euroa. Tykkään keskiviikon kokoontumisten rennosta tunnelmasta. Juodaan kahvia, näytetään sidontoja sen mukaan mitä kukin tarvitsee ja rupatellaan elämästä.

Kurssista oli todellakin apua! Pääsin kokeilemaan muutamaa eri selkäsidontaa ja lonkkasidonnan kudotulla liinalla. Kokeiltiin myös rebosolla sidontaa selkään. Tykkäsin etenkin Christina`s Ruckless Back Carry ja Double Hammock Freshwater sidonnoista. Aloittelijan tuurilla ja apukäsien voimalla päästiin hyvin käyntiin. Nyt tarvitaan vain lisäharjoitusta, jotta luonnistuisi nopeasti ilman paineita. Robin`s hip Carry lonkkasidonnasta pitkällä liinalla tykkäsin kovasti, samaan tyyliin kuin rebosolla, mutta tukevampi kerrosten vuoksi. Harjoittelu on kiireiden vuoksi jäänyt turhan vähälle, mutta tässä on onneksi vielä aikaa. Selkäsidonnat auttavat paljon kotitöissä, metrossa pidän pikkaisen edelleen mielelläni etupuolella. Kiitos taas kurssista!

Rebosolla selässä rengasliinoilla leikkien

Robin`s hip carry

Peukutan kovasti kantamisen puolesta! Saat hyvin tehtyä päivän askareet ja lapsi on lähelläsi. Kävelylenkeillä metsässä pääsee kantamalla paremmin eteenpäin kuin rattailla. Voit aloittaa jo ihan vastasyntyneen pienokaisen kanssa, aina siihen asti kuin jaksat häntä kantaa ja lapsi viihtyy.

Kaiken hyödyn lisäksi läheisyys on myös kaunista. Peinokainen on rintaasi vasten, pyörii ja häärii joka suuntaan nähden kaiken mitä kadulla tapahtuu. Pienen hetken katse kääntyy ylös ja hymy herahtaa korville, mutta vain pienen, koska maailma odottaa. 

Rakastan!

Pala raikasta ilmaa suurkaupunkielämän keskellä!

Talvesta syksyyn 2015 asuin ensimmäisen kerran aikuisena Meksikossa. Veljeni ja hänen tyttöystävänsä tulivat kesällä käymään ja kiertelimme vähän siellä sun täällä. Teimme retkiä Mexico Cityssä ja sen ulkopuolella, Guanajuaton ja Jaliscon osavaltioissa.

Pitkään oli ollut halu aloittaa blogin kirjoittaminen, Meksikoon lähtö antoi viimein kunnon potkun persuksille. Alkuun tuntui kuitenkin kankealta ja kirjoituksia syntyi hiljakseen. Niinpä minulta löytyy läjäpäin julkaisemattomia kuvia. Joten varautukaapa, olen päättänyt kahlata läpi kuva-arkistoni ja pistää parhaat otokset teillekin näytille!

Yhtenä reissukohteistamme oli Grullo. Pieni kylä Jaliscon osvaltiossa. Jaliscon pääkaupunki on Guadalajara, joka on itselleni todella tuttu paikka. Pienenä asuimme siellä muutaman vuoden. Guadalajarasta matkaa Grulloon on muutama tunti autolla luoteeseen. Grulloon on pitänyt jo tovi päästä, ystäväpariskuntamme ja heidän lapsensa muuttivat sinne jo vuosia sitten. Aikaisemmin ei vain ole sopinut matkasuunnitelmiin, nyt onneksi natsasi.

Ysätävämme haki meidät autolla Guadalajarasta, näin pääsimme leppoisammin kuin bussilla perille asti. Matkalla pysähdyimme syömään Ajijic-nimisessä kylässä. Kiertelimme tovin myös kaduilla ja piipahdimme joen rannalla. Se oli ihanaa! Raikas tuoksu, tuuli hiuksissa ja helppo hengittää. Mitä Suomesta suuresti ikävöin on raikas ilma ja merituuli! Mexico Cityssä se usein unohtuu, täällä ilma on saasteista ja ohutta. Vasta päästyään suurkaupungin ulkopuolelle sitä muistaa mitä on hengittää vapaasti. Ranta oli ihana, tuntui kuin olisin ollut meren tuntumassa. Eikä ihme, Lago de Chapala on Meksikon suurin järvi, sen pinta-ala on yli 1000 km². Jos joogaisin tai meditoisin oikein toden teolla olisivat nämä maisemat ja tämä henki todellakin paikka sen harrastamiselle. 

Illasta pääsimme Grulloon, pieneen kylään. Suomen mittapuulla paikka olisi pienehkö kaupunki, mutta maassa maan tavalla. Paikka on kaunis, karkea. Kerrostaloja ei näy missään, kaikki matalaa betonirakennusta. Korttelit graafisia, kaikki kadut suoria. Jos seisot kaupungin toisella laidalla ja otat kiikarit käteen voit melkein nähdä mitä tien toisessa päässä pilkistää. Ystävämme asuvat vanhassa synnytyssairaalassa. Paikka on todellakin muuttunut, pihamaalla on kanoja ja kasviksia omaan käyttöön. Ihaninta oli keskellä pihaa nouseva granaattiomenapuu! Keskustasta löytyy ystäviemme pitämä leipomomyymälä, La tienda verde del Grullo. Seinän toisella puolella ikkunoiden takana näkyy leipomo, jossa leivät ja leivonnaiset syntyvät. Toisella avautuu myymälä. Siellä myydään leipomon tuotoksia ja kaikkea muuta erikoista mitä muuten pikkukylästä ei pakolla löytyisi. He myyvät shusi-tarvikkeista aina egologisiin hygieniatuotteisiin varustettuina suomalaisella nimellä. Eräs tuotemerkki käyttää suomenkielisiä sanoja, kuulemma tykästyivät kieleen sen kuullessaan. 

 

 

Kattomaisemia.

Perinteistä meksikolaista sorbettia jäisissä tynnyreissä, makuna myös hieman erikoisempi maissi.

Viimeisenä iltana piipahdimme kaupungin laitamilla kukkulan huipulla ottamassa kuvia ja katsomassa auringonlaskua. Portaita pitkin kävellen ylhäältä löytyy kaupungin suurin kirkko. Reittiä kävellessä kummallakin puolella oli asutusta kukkulan harjalla. Portaissa oli ihmisten nimiä ja myöhemmin meille selvisi laattojen olevan portaiden rahoittajien ja rakentajien kunniaksi. Paikka oli kaunis ja sieltä avautui maisema koko kaupungin ylle. 

Yhtenä aamuna kävimme vierailulla viereisissä kylissä. Aamupalalla kävimme Las Comadresissa. Paikassa tehdään käsin perinteisin menetelmin tortilloita kivimuurihelloilla. Siellä tuoksui ihan sauna ja palanut puu, tuli ikävä Suomeen. Voit aamulla käydä ostamassa tuoreet käsinvalmistetut tortillat tai voit tehdä, kuten me teimme. Otat kahvit, salsat ja pavut koriin ja menet paikan päälle syömään vastalämmitettyjä tortilloita. Istuimme siellä tovin syöden ja nauttien. Lopuksi pääsimme tutustumaan valmistukseen alusta asti ja saimme paistaa omat tortillat. Ammattilaisten tekemänä näytti helpommalta, meillä tulin liian ohuita tai paksuja. Jälkiruuaksi oli mangoa suoraan takapihan puusta. Aamupalan jälkeen matka jatkui viereiseen kylään maauimalaan pulahtamaan. Vesi pulppuaa suoraan lähteestä, ympärille on rakennettua uimaltaita. Yhden altaan pohja oli vuorattu kivin, sieltä vesi nousi ja liukui muihin altaisiin, sieltä lopuksi luontoon purona. Ihanaa elämää, voisin tottua!

Tortilla massan valmistusta.

Vierailumme Grullossa kesti vain muutaman päivän ja lähdön aika tuli aivan liian nopeasti. Pääsin vielä hetken nauttimaan ystäviemme seurasta automatkan ajan. Vaihdoimme reittiä edellisestä kerrasta ja pysähdyimme syömään Tapalpa-nimiseen kylään vuoren huipulla. Tämä on yhdestä yli sadasta Meksikon "taianomaisista kylistä" eli Pueblo Mágicosta. Jotkut maan kylistä ovat saaneet tämän nimityksen jonkun erikoislaatuisen seikan vuoksi. Tässä kylässä esimerkiksi kaikki talot oli valkoisia, ikkunalaudat puusta valmistettu ja kattoja koristi punainen tiilikatos. Söimme hyvin ja levähdimme hetkisen keskusaukiolla ihastellen paikallista kirkkoa. Pääsimme tovin viettämään aikaa ystäviemme seurassa ennen hyvästelyjä.

Itse olen nimennyt paikan Meksikon mökikseni. Kun suurkaupungin melu ja saasteet ahdistavat voin pakata kimpsut ja kampsut lähteäkseni Grulloon!