Mitäs mä Meksikossa? - jotain huikeeta ainakin

Kirjoittaminen on jäänyt useammalta kuukaudelta. Aloitin tämän blogin vartavasten ulkomaan työssäoppimisen ajaksi, mutta olin jo aikaisemmin miettinyt, että olisi kiva aloittaa oma blogi. Julkinen päiväkirja ja valokuva-albumi toisin sanoen. Päätinpä sitten, että jatkan tähän samaan pohjaan elämästäni kirjoittamista ja olla hitusen aktiivisempi bloggaaja tästä eteenpäin. Pieni uudenvuoden lupaus.

Sain lukukauden lopuksi tehtyä koululle raportin työssäoppimisestani. Ja kun täällä hiljaiseloa on ollut, päätin postata samaisen tekstin myös tänne, hieman kuvia vain muutellen. Muutamia samoja kuvia löytyy, mitä olen jo käyttänyt Foro Shakespearen teatterista kirjoittaessani. Fanz Mayerin museosta en Meksikossa ollessani vielä ehtinyt mitään kertoa, joten työssäoppimisestani siellä tulee tässä infoa..

Työssäoppiminen Meksikossa 

Tein molemmat työssäoppimiseni Meksikon pääkaupungissa Mexico Cityssä. Itselleni kokemus ei ollut suuri kulttuurishokki, sillä olen käynyt maassa jo kuusi kertaa aiemmin ja lapsena asunut siellä kaksi kertaa vuoden verran. Isäni on Mexico Citystä kotoisin ja äitinikin on asunut Meksikossa monta kertaa. Citystä siis löytyi sukulaisia ja tuttavia, joista sain hyvän tukiverkoston.

Päätin lähteä Meksikoon, koska halusin luoda syvempää kosketusta toiseen kotimaahani ja oppia espanjan kielen kunnolla. Aina olen vain käynyt siellä perheen turvin, nyt lähdin yksin. Kun lähdin ensimmäistä kertaa teatterille asunnoltani tajusin metrossa istuessani, että en ole ikinä yksin liikkunut Meksikossa. Tuli outo tunne, vähän pelottavakin, mutta eniten se tuntui ihanalta. Pääsin aloittamaan oman historiani Mexico Cityn arjessa.

Ensi alkuun kielitaitoni oli aika ruosteessa, mutta loppureissusta espanja tuli jo aivan luonnostaan. Mitä nyt välillä piti esittää pantomiimina, että sai asiansa sanotuksi. Teatterilla ja museolla opin valtavasti sanoja työtehtäviin liittyen, pikkuhiljaa kyselin mikä minkäkin esineen tai asian nimi on. Ihmiset olivat kuitenkin ihanan ymmärtäväisiä ja kärsivällisiä kertoessaan viidennen kerran mikä vasara on espanjaksi.

Opiskelen huonekalurestaurointia, mutta tein osan työssäoppimisestani teatterille oppiakseni enemmän lavasteiden teosta. Myös lavastaminen kiinnostaa minua ammattina.

Sopimuspapereita allekirjoittamassa.

Teatterista kuvaa. 

Pääsin siis tekemään työssäoppimiseni Foro Shakespeare -nimiseen teatteriin, joka sijaitsee Roman kaupunginosassa. Kaupunginosat Roma ja Condesa ovat nyt Mexico Cityn trendialueita, joten näin ollen myös teatterilla oli todella paljon hälinää ja tapahtumaa.   

Näkymä edestäpäin. 

Cafe Lorenzo ja Guerra näytelmän posteri.

Teatterilla oli monia upeita esityksiä! Olen otettu kun niin montaa
pääsin ihastelemaan. Surrealismo on kärki kolmikossa. 

Foro Shakespearessa on yksi iso näyttämö, jonne mahtuu noin 200 katsojaa. Teatterista löytyy myös neljä pienempää näyttämöä, joihin mahtuu keskimäärin 20-35 henkeä riippuen siitä kuinka istuimet on aseteltu. Teatteri on rakennettu kahden kerrostalon tiloihin, joka on vaatinunt vanhojen seinien kaatamista ja uusien rakentamista. Pienet salit ovat asuinhuoneen kokoisia erillisiä kokonaisuuksia. Teatterilla toimii myös kahvila/ravintola Lorenzo sekä pieni kirjakauppa. Lorenzossa on myös pieni lava, stand up - ja muita pienelle lavalle mahtuvia esityksiä varten.

Caja fuerten- pienen pienen näyttämön esivalmisteluja.

Ja kaikki ojennuksessa.

Isommalla näyttämöllä kuvattiin mainosvideota. Oikea korppikotkakin pääsi kuvauksiin.

Toiset massiiviset lavasteet, sitä tuskan määrää kun kaikki koottiin joka viikko uudestaan.

Itse toimin pääasiassa tekniikan henkilökunnan kanssa. Ohjaajani oli Mike Díaz, tekniikan esimies. Rakensin ja purin lavasteita. Piti tuntea kaikkien 15 esityksen lavasteet ja valot, joita vaihdeltiin päivittäin. Korjailin myös rikkimenneitä lavasteita ja rappeutuvaa teatterirakennusta. Työ oli todella kivaa ja antoisaa. Olen nähnyt myös paljon ja hyvin erilaisia meksikolaisia teatteriesityksiä. Pääsin myös ohjaamaan ääniä ja valoja esityksiin, mikä oli itselleni aivan uudenlainen mahdollisuus.

Kiinnostavin työ mihin pääsin mukaan oli vankilateatteri. Foro Shakespeare on tehnyt yhteistyötä Santa Marta -nimisen miesvankilan kanssa jo kuusi vuotta. Kun maaliskuussa aloitin harjoitteluni, vankilateatterilla oli pian saamassa ensi-iltansa yhteistyön kolmas tuotos, näytelmä nimeltä El Mago Dioz. Esitykset esitetään vankilalla, jonne yleisö tuodaan bussikuljetuksella Foro Shakespeare -teatterilta. Näytelmät ovat pääosin miesten omaa tuotosta. Lähes kaikki näyttelijät ovat itse vankeja, muutama ulkopuolinen näyttelijä teatterilta oli mukana näyttelemässä. Ohjaajat olivat teatterimme työntekijöitä. He rakensivat tarinaa yhdessä vankien kanssa ja opettivat heille keinoja näyttelemiseen. Lavasteet olivat miesten tekemiä kierrätysmateriaaleista. Valitettavasti niitä en juurikaan päässyt mukaan rakentamaan, koska lavasteet olivat viimeistä silausta vailla valmiita kun pääsin projektiin mukaan. Mutta upea kokemus se silti oli, mitä ei ihan joka päivä pääse mukaan tekemään. Itse pääsin ohjaamaan valoja esitykseen, mikä oli suuri kunnia. Foro Shakespere tekee todella upeaa työtä miesvankien hyväksi, he saavat tästä selvästi paljon voimaa ja elämänhalua. Oli kaunista päästä työskentelemään heidän kanssaan ja juttelemaan heidän ajatuksistaan.  

Vankilateatterin mainosjuliste.

Foro Shakespeare oli hiljattain saanut valtiolta käyttöönsä uudet kulttuuritilat, pääsin suunnittelemaan ja rakentamaan paikkaa paremmaksi. Se on teatterilta muutaman metropysäkin päässä ja nimeltään El 77 talon osoitteen mukaan. Siellä järjestetään erilaisia teatteriin liittyviä kursseja kaikille kiinnostuneille, esimerkiksi improa, näyttelemistä sekä näytelmäkirjoittamista. Pääsin suunnittelemaan näiden tilojen kellariin tulevan näyttämön katsomoa sekä pientä kahviotilaa. Valitettavasti ehdin vain vähän aikaa tehdä näitä tehtäviä ennen kuin pitikin jo lopettaa työssäoppiminen. Pääsin vasta viimeisen kuukauden aikana työskentelemään osittain El 77:een ja kun hankintojen rahoituksessa oli viivettä, en ehtinyt olla mukana niitä tekemässä.   

El 77:än ulkokyltti.

Tykkäsin kovin työskennellä teatterilla ja opin valtavasti uutta. Paljon tuli uutta ammattisanastoa. Opin myös todella paljon teatterin toiminnasta ja pääsin laajasti soveltamaan omia taitojani lavasteiden korjailussa sekä rakennuksen kunnostamisessa. Kiitos suuresta mahdollisuudesta.

Norvak-näytelmän mainospaita. Paitaa pidettiin joka keskiviikko esityksen mainostamiseksi.

Syksyn työssäoppimiseni tein Museo Franz Mayerissa, joka sijaitsee aivan Mexico Cityn keskustassa Alameda-nimisen keskuspuiston reunalla. Siellä ohjaajanani toimi Silvia Senties, joka on restauroinnin osaston johtaja. Hänen lisäkseen restauroinnissa työskenteli Victor ja loput työkavereistani olivat minun laillani harjoittelijoita.

Rakennuken avasi Franz Mayer omien kokoelmiensa pohjalta vuonna 1986. Museossa on suuri pysyvä näyttely, josta löyytyy huonekaluja, keramiikkaa, kankaita ja kaikkea muuta sisustustarpeita aina 1600-luvukta tähän päivään asti. Museossa on myös jatkuvasti vaihtuvia näyttelyitä modernista taiteesta historiallisiin teoksiin. Muun muassa kun itse siellä työskentelin, heillä oli menossa pyörän historiasta kertova näyttelu sekä World Press- näyttely. Museolla järjestetään myös kursseja ulkopuolisille, lapsille ja aikuisille.

Museon sisäänkäynniltä.

Sisäpiha oli kauneinta ja rentouttavinta. Sinne ei kuulunut liikenteen
melu, vain linnun laulu kaikui puissa.

 
Vaikka opiskelenkin huonekalurestaurointia, sitä en valitettavasti päässyt kovin paljoa museolla tekemään. Työssäoppimiseni aikaan ei museolla juurikaan ollut restauroitavia huonekaluja varastossa. Pääsin kuitenkin tekemään kaikkea muuta opintojen kannalta kiinnostavaa. Suurimman osan työssäoppimisestani konservoin kankaita. Museolla oli korjattavana Aasiasta alkujaan tulleita lippuina käytettyjä kirjailtuja kankaita. Alkuun Silvia pisti minut harjoittelemaan erilaisia ommeltyylejä käsin, jotta en tee virheitä töitä restauroidessa. Se oli kiinnostavaa ja varmasti hyödyllistä jatkoa ajetellen.

Valittettavasti en voi laittaa kuvia ompelimistani kankaista, näin ollen
yksi kuva itsestäni työn touhussa. 

Pääsin myös konservoimaan paperia, jota aiemmin en ole tehnyt. Victor opasti minua näissä työtehtävissä. Alkuun piti tutkia paperit, ettei missään ole käytetty vesiliukoisia värejä ja jos on, niin merkitä ne selvästi, ettei niitä vain vahingossa laiteta pesuun. Pitkälti käytettiin vain kumia tummien kohtien poistamiseen paperista. Toisena apuvälineenä toimi lasikuitukynä. Se näyttää aivan kynäkumilta, mutta sen kumitusosa on tehty pienen pienistä lasikuiduista. Sillä rapsuttelemalla paperista voi saada irti erilaiset liimapinnat ja muut kohoumat. Pitää vain olla varovainen, ettei vahingoita itse paperia. Lopuksi kokeilimme pestä likaa pois yhdestä teoksesta, jossa ei oltu käytetty vesiliukoisia värejä. Alkuun harjoittelimme paperin pesua aivan tavallisella A4-paperilla ja sen jälkeen pääsi kokeilemaan teoksen pesua. Tämän jälkeen työhön siveltiin vesiliimaseos, jolla tuodaan paperin kiille takaisin. Lopuksi paperi laitettiin vielä prässiin kuivumaan.  

Lasikuitukynällä tarrajaäljen puhdistusta.

Veden avulla koitimme poistaa leiman jälkiä.

Paperin pesua, kyllä jännitti.

Pajalla oli kunnostettavana itse Franz Mayerin toimistossa ollut tuoli. Pieni ammattietiikkajuttu tuli sen osalta vastaan. Tuolista haluttiin museon johdon toiveesta poistaa kokonainen lakka- ja petsipinta, vaikka se oli edelleen hyvän näköinen. Olisin ennemmin suosinut sen paikoittaista korjaamista. Tilannetta tosin helpotti se, kun Victor sanoi, ettei kyseessä ollut alkuperäinen pintakäsittely. Pääsin tuolin kunnostamisessa kokeilemaan uutena työmenetelmänä lasin käyttämistä, metallisen siklin sijaan, poistamaan lakkaa ja petsia puun pinnasta. Totesin vain itse tykkääväni enemmän metallisesta.

Lasilevyillä lakan poistoa, jotain uutta.

Museolla työskentely antoi teatteria enemmän valmiuksia oman alani osaamiseen. Siellä myös ymmärsin kuinka paljon minua kiinnostaa restaurointi ja konservointi työnä. Pääsin myös tutustumaan yhteen meksikolaiseen yliopistoon, jossa ohjaajani aikoinaan itsekin opiskeli. Koulun nimi on vapaasti suomennettuna ”konservoinnin, restauroinnin ja museotaiteen yliopisto”. Se sijaitsee Mexico Cityssä ja innoistuin siitä todella, kun pääsin sinne yksityiskierrokselle. Ajattelin hakea sinne opiskelemaan tästä koulusta valmistuttuani. 

Museolta löytyi myös ihania ihmisiä, ystäviä!

Nämä kaksi harjoittelua ovat antaneet minulle aivan suunnattoman paljon hienoja kokemuksia ja oivalluksia. Kiitos, että sain nämä toteutettua!

Vikoilta päiviltä museolla!